Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Monira Al Qadiri

Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki

  • 21.3.2025–7.9.2025

Monira Al Qadirin taiteen keskeinen aihe on öljy ja ihmiskunnan monimutkainen suhde tähän polttavan ajankohtaiseen raaka-aineeseen.

 
Monira Al Qadiri, Benzene Float, 2023

Monira Al Qadiri (s. 1983) kasvoi Kuwaitissa, öljynjalostamoiden ja öljykenttien maisemissa. Omat lapsuusmuistot Persianlahden alueen petrokulttuurista ovat vaikuttaneet hänen taiteeseensa, jossa öljy on paitsi planetaarisen kriisin, myös vaurauden lähde.

Näyttelyssä monimutkaista suhdetta raakaöljyyn voi pohtia esimerkiksi ilmassa leijuvien, jättimäisten petrokemiallisten molekyylien alla kävellessä tai katsellessa valtavien poranterien hidasta pyörimistä paikallaan. Visuaalisesti hyvin houkuttelevat teokset loistavat sateenkaaren väreissä kuin öljyläikät tai hohtavat helmet, joiden pyynti oli ennen öljybuumia merkittävä elinkeino alueella.

Monira Al Qadiri on Persianlahden alueen merkittävimpiä nykytaiteilijoita. Hän on syntynyt Senegalissa, kasvanut Kuwaitissa ja opiskellut Japanissa. Nykyään hän asuu ja työskentelee Saksassa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki

0294 500 501

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

22/12/0 €

Maksutavat

Pääsymaksun voi maksaa myös Museokortilla, Smartumin kulttuurisetelillä, Luottokunnan Virikesetelillä, TyKy-Kuntosetelillä tai ePassilla.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-20:00
Ke 10:00-20:00
To 10:00-20:00
Pe 10:00-20:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

kiasma.fi

Näyttelyn tekstit kielillä