Barock
Chappe, Raasepori
- 19.10.2024–1.3.2026
Barokki – Albert de la Chapellen hopeakokoelma -näyttely esittelee lääketieteen tohtorin ja geenitutkija Albert de la Chapellen hopeakokoelman vanhimmat, pääosin 1600-luvulta peräisin olevat esineet.
Barokki – Albert de la Chapellen hopeakokoelma -näyttely esittelee lääketieteen tohtorin ja geenitutkija Albert de la Chapellen hopeakokoelman vanhimmat, pääosin 1600-luvulta peräisin olevat esineet. Laajaan, satojen esineiden kokoelmaan kuuluu sekä historiallisesti arvokkaita esineitä, että esineitä, joita Albert on kerännyt pilke silmäkulmassa. Osa kulttuurihistoriallisesti merkittävää kokoelmaa esitellään yleisölle ensi kertaa Chappessa syksyllä 2024, ja valikoima vaihtelee näyttelykiertojen mukana.
”Perinnönjaossa isäni kuoleman jälkeen sain pienen upean barokkihopeisen öylättitarjottimen. Se oli todellinen onnenpotku, sillä olin jo jonkin aikaa ollut valtavan ihastunut siihen. Voin uppoutua miettimään aikaa, jolloin papit ehtoollisen aikana tarjosivat ehtoollisleivän tältä tarjottimelta. No, tarjottimen onnellisena omistajana aloin käydä huutokaupoissa kotimaassa ja ulkomailla ja tulos näkyy edessämme suurena hopeaesineiden kokoelmana, joka kuuluu Tammisaaressa sijaitsevalle taidesäätiölleni.” Albert de la Chapelle.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Yleisöopastukset
- Opastettu kierros Chappen hopeanäyttelyissä
- Opastus Chappen synnystä ja arkkitehtuurista
- Kuraattoritapaaminen Pia Hovin kanssa
- Värityöpaja taiteilija ja taidekasvattaja Eve Hamarin kanssa
- Bussilla suoraan Chappeen sunnuntaina 26.1 klo. 10.30
- WOVEN WILD-työpaja taiteilija Sarah Råholmin kanssa
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Chappe
Gustav Wasas gata/Kustaa Vaasan katu 11, Ekenäs/Tammisaari
+358192982500
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Chappe, Gustav Wasas gata/Kustaa Vaasan katu 11, Ekenäs/Tammisaari
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12€ / 9€
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-17:00 |
Ke | 11:00-20:00 |
To | 11:00-17:00 |
Pe | 11:00-17:00 |
La | 11:00-17:00 |
Su | 11:00-17:00 |
Suljettu vuonna 2024 6.12, 24 - 25.12., 30.12.24 - 1.1.25