Ruutujen kapina – nykysarjakuvan monet muodot
Kuopion taidemuseo, Kuopio
- 18.10.2024–26.1.2025
Nykysarjakuvanäyttely lataa Kuopion taidemuseoon tilallisia teoksia, ääntä, videoita, liikettä ja aikamatkailun tunnetta.
Ruutujen kapina pasauttaa sirpaleiksi perinteisen sarjakuvan muodot. Nykysarjakuvanäyttely lataa Kuopion taidemuseoon tilallisia teoksia, ääntä, videoita, liikettä ja aikamatkailun tunnetta. Näyttelyssä tutkitaan sarjakuvaa tilan taiteena, sen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia mm. seinämaalausten, installaatioiden ja monikanavaisten teosten kautta.
Mukana on vahvasti tarinallisuuteen nojaavia teoksia sekä tilallisen sarjakuvan mahdollisuuksia ja käsitetaiteen keinoja hyödyntäviä teoksia. Näkökulmat vaihtelevat yleisestä yksityiseen ja yhteiskunnalliseen. Taiteilijat tulkitsevat lähestymistapoja paikkaan, henkilökohtaiseen tilaan, muistiin ja kotiseutuun. Taidemuseon lämpiöön katetaan messevä otanta nykysarjakuvaa myös perinteisemmässä muodossa kirjoina ja lehtinä kävijöiden luettavaksi.
Ruutujen kapina juhlistaa sarjakuvakollektiivi Kutikutin 20-vuotista taivalta. Mukana on monipuolinen joukko Kutikutin taiteilijoita: Sami Aho, Juliana Hyrri, Susanna Kesänen, Tiina Lehikoinen, Apila Pepita Miettinen, Hanneriina Moisseinen, Lauri Mäkimurto, Jyrki Nissinen, Hannele Richert, Aiju Salminen ja Emmi Valve.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Kuopion taidemuseo
Kauppakatu 35, 70100 Kuopio
017 182 633
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35, 70100 Kuopio
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10/5/0 €
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, SmartumPay, Smartum-setelit, EdenRed-kortti, EdenRed-setelit, ePassi, Tyky-setelit
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-19:00 |
To | 10:00-17:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | 10:00-17:00 |
Su | 10:00-17:00 |