InCollection | Antti Laitinen: Helisevä metsä
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Espoo
- 24.9.2025–23.8.2026

Antti Laitinen (s. 1975) käyttää taiteellisessa tuotannossaan niitä materiaaleja, joita hän löytää lähiympäristöstään. Somerolla asuva ja työskentelevä taiteilija on viime vuosina keskittynyt teoksissaan puiden ja metsämaisemien muokkaamiseen, hajottamiseen ja uudelleen kokoamiseen.
Helisevä metsä (2025) on kineettinen eli liikettä sisältävä installaatio, joka herättää pohtimaan ihmisen kykyä ja keinoja muokata luontoa. Installaatio on koottu eri puolilta eteläistä Suomea löydetystä puumateriaalista. Joukossa on sekä hakkuualueille jäänyttä risukkoa että metsästä löytyneiden tuulenkaatojen juurakkoa. Nämä eri tavoin hajonneet puut on teoksessa koottu uudelleen toisenlaisiksi puiksi ja sommiteltu metsäksi. Näin syntyy ihmisen luoma maisema, jolle mekaaniset koneistot antavat elämän ja äänen.
Luonnonympäristöt toimivat usein Laitisen taideteosten lähtökohtana. Taiteilijan mukaan teosten aiheena ei aina kuitenkaan ole luonto, vaikka sieltä hän löytää materiaalinsa ja ideansa. Installaatioiden lisäksi hän käsittelee valitsemiaan teemoja videon ja valokuvan avulla.
Aiemmissa teoksissaan Laitinen on tarkastellut myös hienovaraisesti ruumiillisen työn tekemisen toisteisuutta ja ihmisen vaikutusta ympäristöönsä. Hän on esimerkiksi hajottanut kokonaisen puun kootakseen sen uudelleen sekä yrittänyt siirtää järven käyttäen vain ämpäreitä. Laitinen kuvaa teoksiaan fyysisiksi kokeiksi, joissa lopputulosta tärkeämpää on tekemisen prosessi.
Antti Laitinen: Helisevä metsä on osa EMMAn ja Saastamoisen säätiön InCollection-näyttelysarjaa. InCollectioniin tilataan vuosittain teos visionääriseltä nykytaiteilijalta. Laitinen on sarjan kahdeksas taiteilija.
Museon näyttelyt
- InCollection | Antti Laitinen: Helisevä metsä
24.9.2025 - 23.8.2026 - Nykyaikaa etsimässä
14.3.2026 - 7.2.2027 - Howard Smith
5.9.2026 - 7.2.2027 - Verholla – Painokankaiden taide
12.2.2025 - 14.3.2027 - Gerda Thesleff
25.11.2026 - 28.11.2027 - Bryk & Wirkkala -katseluvarasto
17.11.2017 - 1.1.2030 - Alien in Me
23.10.2026 - 1.1.2030 - Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely
19.11.2014 - 19.3.2030 - Collection Kakkonen
10.11.2022 - 31.12.2030
Museon tapahtumat
- Ilmaisilta ja yleisöopastus
1.2.2019 - 1.2.2028 - Outsider Art Festival 2026 – Avajaistapahtuma EMMAssa
21.8.2026 - Englanninkielinen yleisöopastus | Antti Laitinen: Helisevä metsä
23.8.2026 - Cinéstesia | Kansainvälinen elokuvan ja kuvataiteen seminaari
25.8.2026 - Ilmaisillan yleisöopastus | Verholla – Painokankaiden taide
28.8.2026 - Espoo-päivä | Avoin taidepaja: WeeGee-kuutiot
29.8.2026 - Espoo-päivä | tatskatytöt & speed friending
29.8.2026 - Espoo-päivä | Apollo Invivo: Italo Discoa EMMAn näyttelytilassa
29.8.2026 - Yleisöopastus | Nykyaikaa etsimässä
30.8.2026 - Avoin taidepaja – Hetken veistos
5.9.2026 - Yleisöopastus | Howard Smith
6.9.2026 - Ilmaisillan yleisöopastus | Nykyaikaa etsimässä
11.9.2026 - Avoin taidepaja – Väriyllätyksiä
12.9.2026 - Yleisöopastus | Collection Kakkonen
13.9.2026 - Vauvojen taideleikki
15.9.2026 - Pixelache Helsinki | WHO GOES HUNTING DOES NOT COUGH -näytös
16.9.2026 - Ilmaisillassa | Queer-opastus
18.9.2026 - Avoin taidepaja – Muhkeat muodot
19.9.2026 - Yleisöopastus | Verholla – Painokankaiden taide
20.9.2026 - Yleisöopastus | Verholla – Painokankaiden taide
20.9.2026 - Ilmaisillan yleisöopastus | Muotoilua EMMAssa
25.9.2026 - Positioning A Symposium on Curatorial Learning in the Nordic-Baltic Region & Beyond
25.9.2026 - Avoin taidepaja – Hurmaavat hapsut
26.9.2026 - Yleisöopastus ruotsiksi | Nykyaikaa etsimässä
27.9.2026 - Ilmaisillan yleisöopastus | Bryk & Wirkkala -katseluvarasto
2.10.2026 - Avoin taidepaja – Temppupiirustus
3.10.2026 - Yleisöopastus | Verholla – Painokankaiden taide
4.10.2026 - Ilmaisillan yleisöopastus | Howard Smith
9.10.2026 - Ohjattu taideharjoitus: Marina Abramovićin Riisilaskenta
10.10.2026 - Ohjattu taideharjoitus: Marina Abramovićin Riisilaskenta
10.10.2026 - Avoin taidepaja – Suolamandala
10.10.2026 - WeeGee Reads: lukuretriitti
10.10.2026 - Englanninkielinen yleisöopastus | Howard Smith
11.10.2026 - EMMAn ja KAMUn yleisöopastus | Painotalosta näyttelykeskukseksi
13.10.2026 - Musiikkia näyttelytilassa
13.10.2026 - Taideloma
13.10.2026 - Valikoima perinteisiä kiinalaisia tansseja
14.10.2026 - Taideloma
14.10.2026 - Taideloma
15.10.2026 - Taideloma
16.10.2026 - Teatteri ILMI Ö:n Synttärisimulaattori
17.10.2026 - Teatteri ILMI Ö:n Synttärisimulaattori
17.10.2026 - Vauvojen taideleikki
27.10.2026 - Vauvojen taideleikki
8.12.2026
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
EMMA - Espoon modernin taiteen museo
Ahertajantie 5, 02100 Espoo
043 827 0941
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Ahertajantie 5, 02100 Espoo
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
20/10/0 €
Maksutavat
Näyttelykeskus WeeGeellä voi maksaa käteisellä ja pankki- tai luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro). Lisäksi maksuvälineinä käyvät Smartumin maksukortti, SmartumPay, Edenred-kortti, Edenredin mobiilimaksu, ePassi ja Eazybreak.
Näyttelykeskus WeeGee on Museokortti-kohde.
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | 11:00-17:00 |
| Ke | 11:00-19:00 |
| To | 11:00-19:00 |
| Pe | 11:00-19:00 |
| La | 11:00-17:00 |
| Su | 11:00-17:00 |

