Tiina Itkonen: Anori – Jäätikön hiljaisuus
Suomen valokuvataiteen museo K1, Helsinki
- 9.6.2023–1.10.2023
Näyttely piirtää kuvan maailman pohjoisimman alkuperäiskansan, Luoteis-Grönlannin Inughuittien elämästä, heidän perheistään, yhteisöistään ja maisemastaan. Maisemasta, joka uhkaa kadota ilmastonmuutoksen seurauksesta.
Tiina Itkosen näyttely Anori – Jäätikön hiljaisuus piirtää kuvan maailman pohjoisimman alkuperäiskansan Luoteis-Grönlannin Inughuittien* elämästä, heidän perheistään, yhteisöistään ja maisemastaan. Maisemasta, joka uhkaa kadota ilmastonmuutoksen seurauksesta.
Arktisen alueen lämpötila nousee yli kaksi kertaa nopeammin kuin muun maailman. Grönlannissa merijää häviää hälyttävää vauhtia. Perinteinen tapa metsästää meren jäällä on Inughuiteille keskeisin keino hankkia ravintoa, mutta se myös määrittelee heidän kulttuurista identiteettiään. On mahdollista, että tämä ikivanha elämäntapa häviää ikuisiksi ajoiksi.
Valokuvataiteilija Tiina Itkonen on kuvannut Grönlannissa vuodesta 1995. Itkonen on kulkenut yli 1 500 kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakoilla, kalastusveneillä, purjeveneillä, öljytankkereilla, rahtilaivoilla, helikoptereilla ja pienlentokoneilla, viipynyt pienissä kylissä tutustuen grönlantilaisiin. Itkonen toteaa viettävänsä 5 prosenttia ajastaan kuvaten ja 95 prosenttia ihmisiin tutustuen. Kielitaito ja ihmisten kanssa vietetty aika ovat avanneet kuvaajalle ovia ja rakentaneet molemminpuolista luottamusta.
Itkonen tunnistaa kuitenkin roolinsa yhteisön ulkopuolisena toimijana. Hän on Grönlannissa aina qallunaaq, ulkomaalainen ja ulkopuolinen. Valokuva on aina kuvaajan näkemys ja havainto todellisuudesta. Näyttely pyrkii herättämään keskustelua yhteisön ulkopuolisen valokuvaajan roolista vähemmistöyhteisön kuvaajana ja pohtii samalla kuvaajan mahdollisuuksia kertoa työnsä kautta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ihmisten elämään.
Tiina Itkonen kutsui näyttelyyn mukaan grönlantilaisen, nykyään Tanskassa asuvan, taiteilija Julie Hardenbergin (s. 1971). Tutustuminen Hardenbergiin 1990-luvun alussa innoitti osaltaan Itkosen suuntaamaan kohti Grönlantia. Hardenbergin taiteen keskiössä ovat identiteetin ja postkolonialismin kysymykset.
*Grönlannissa (grönlanniksi Kalaallit Nunaat) asuu noin 56 000 ihmistä, joista lähes 90% on inuiitteja. Pohjoisin inuiittiryhmä Inughuitit, asuvat Luoteis-Grönlannissa.
Tiina Itkonen (s. 1968) on valmistunut valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta (1995) ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (2002). Hän on kuvannut arktisia maisemia, Grönlantia ja sen asukkaita vuodesta 1995. Itkonen on palkittu Vuoden nuori valokuvaaja –palkinnolla 2003 ja Valokuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2019.
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Vapaa pääsy sekä yleisöopastus Helsinki-päivän kunniaksi
- Katuvalokuvauskierros Aukusti Heinosen kanssa 14.6.2023
- Yleisöopastus Tiina Itkonen: Anori – Jäätikön hiljaisuus näyttelyyn
- Lasten kesäkurssi 10–12-vuotiaat
- Katuvalokuvauskierros Aleks Talven kanssa 28.6.2023
- Katuvalokuvauskierros Verna Kovasen kanssa 26.7.2023
- Nuorten kesäkurssi
- Gatufotorundan med Helen Korpak 9.8.2023
- Katuvalokuvauskierros Aukusti Heinosen kanssa 23.8.2023
- Katuvalokuvauskierros Helen Korpakin kanssa 13.9.2023
- Katuvalokuvauskierros Aleks Talven kanssa 27.9.2023
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Suomen valokuvataiteen museo K1
Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Suomen valokuvataiteen museo K1, Kämp Galleria, Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/6/0 €
Aukioloajat
Ma | 11:00-20:00 |
Ti | 11:00-20:00 |
Ke | 11:00-20:00 |
To | 11:00-20:00 |
Pe | 11:00-20:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |