Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Muutosta ilmassa

LUOMUS Luonnontieteellinen museo, Helsinki

  • 30.5.2022–

Muutosta ilmassa -näyttelykokonaisuus esittelee suomalaisen tiedeyhteisön tuoreinta tutkimustietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoiseen luontoon elämysten ja oivallusten kielellä ja kannustaa omaehtoiseen ajatteluun.

 
Muutosta ilmassa -näyttelyn mammutit ovat vaikuttava näky

Muutosta ilmassa esittelee Luomuksessa ja muualla Helsingin yliopistossa tehtävää ilmastonmuutostutkimusta. Näyttely kuljettaa menneestä tulevaan kertoen muuttuvan ilmaston vaikutuksista pohjoiseen luontoomme sekä keinoista sopeutua nykyiseen muutokseen.

Tarinan tähtinä loistavat viimeisimmän suuren ilmastonmuutoksen häviäjät – villamammutit, luolaleijona, jättiläishirvi. Näyttelysaleissa ihminen on läsnä jokaiseessa salissa ja ihmisen vaikutus muuhun luontoon piirtyy esiin esihisoriallisista ajoista alkaen.

Muutosta ilmassa kannustaa kävijää pohtimaan itse, minkälaisia muutoksia luonnossamme on odotettavissa lähitulevaisuudessa ja millä tavoin voisimme ehkäistä tai hidastaa muutoksia sekä sopeutua niihin.

Näyttely oli osa Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden ohjelmaa ja jäi sen jälkeen pysyvästi museon tiloihin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

LUOMUS Luonnontieteellinen museo
Pohjoinen Rautatiekatu 13, 00100 Helsinki

+358 (0)2941 28800

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

LUOMUS Luonnontieteellinen museo, Pohjoinen Rautatiekatu 13, 00100 Helsinki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

19/11/7/0 €

Maksutavat

Maksutavaksi käyvät käteinen/pankkikortti, luottokortit Visa, Visa Electron ja MasterCard, Smartumin viiden euron yhdistetty liikunta- ja kulttuuriseteli, SmartumPay, Eazybreak mobiili, Epassi mobiilisovellus sekä Museokortti (kortin voi myös uusia tai ostaa museon kassalta). Ryhmät voivat maksaa pääsymaksut myös laskulla. Lasku täytetään paikan päällä. Laskutusta varten tulee varata mukaan laskutusyhteystiedot (mukaan lukien y-tunnuksen tai maksajan syntymäaika). Laskutuslisä on 8 €.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-18:00
Su 11:00-17:00

Poikkeavat aukioloajat: http:/­/­luomus.fi/­fi/­luonnontieteellinen-museo

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot