Kuopion korttelimuseo

12.6.2020–25.10.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Suomen itä valokuvissa

Suomen itä valokuvissa on hauska ja haikea tarina ihmisistä, luonnosta ja rajoista.

Näyttely kertoo idän sankareista – kehrääjäneidoista, tukkijätkistä, metsästäjistä ja evakkoäideistä, mutta myös kaupungeista, modernin elämäntavan rakentumisesta ja arvojen muuttumisesta. Näyttely kartoittaa myyttisen Karjalan, Savon ja Kainuun kuvastoa 1860-luvulta 2010-luvulle. Näin itä on nähty ja haluttu näyttää I. K. Inhan ajoista tähän päivään saakka.

Laaja kokonaisuus nähdään ensimmäistä kertaa Kuopion korttelimuseossa kesällä 2020. Myöhemmin näyttely on esillä myös Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Kainuun museoissa. Näyttelyn ja siihen liittyvän julkaisun on koonnut tutkija Riitta Raatikainen.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio

(017) 182 625

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/5/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kulttuurisetelit (kortti+seteli).

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-19:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Suljettu: 1.1., pitkänäperjantaina 10.4., vappuna 1.5., helatorstaina 21.5., 19.-21.6., 6.12., 24.-25.12. Lisäksi keskiviikot 20.5. ja 23.12. avoinna klo 10-17. 31.12. avoinna klo 10-15.

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Esteettömyys [kriteerit]

Palvelut

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Suljettu peruskorjauksen vuoksi. Museo avataan uudestaan noin vuonna 2021.

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Jyväskylän taidemuseo
     
     

    Jyväskylän taidemuseo

     
  • Riuttalan talonpoikaismuseo
     
     

    Riuttalan talonpoikaismuseo

    20 eri talonpoikaistilan rakennusta alkuperäisine esineistöineen esittelevät 1800-1900-luvun vaihteen...

     
  • Kuopion taidemuseo
     
     

    Kuopion taidemuseo

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu kulttuuripersoona, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman...

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta.

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    Idyllisessä puutalossa valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) vanhassa ateljeessa vuodesta 1987...

     
  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Ikolan ulkomuseo
     
     

    Ikolan ulkomuseo

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
 
 
 
 
 
 
.