Serlachius-museo Gösta

21.3.2020–7.3.2021

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Toimintamuisti

Interaktiivisista puuveistoksistaan tunnettu Petri Eskelinen työskentelee teknisen kokeilujen kautta. Viime aikoina hän on tehnyt kokeita kasveilla tutkien niiden kykyä ajatella ja muistaa.

Toimintamuisti-näyttelyn liikkuvat veistokset Laumaeläin ja Halaamisen mekaniikka heräävät hetkeksi eloon katsojan käyttäessä niitä. Laumaeläin kertoo hetkellisten ryhmien muodostumisesta ja niiden hauraudesta, kun jopa yksitoista ihmistä kerrallaan istuu keinumaan sen istuimille.

Halaamisen mekaniikka puolestaan toistaa käyttäjän käsien liikettä ja ottaa käyttäjänsä tiiviiseen halaukseen. Eskelisen mukaan hänen sähköttömät ja analogieset teoksensa ovat ajatuskokeita, joihin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.

Uusimmissa kokeiluissaan Petri Eskelinen on istuttanut teoksiaan varten ruusupapuja erilaisiin rakennettuihin pienoismaailmoihin ja tarkkaillut, miten kasvit niissä toimivat: selviytyvätkö ne labyrintista ja miten ne kamppailevat elintilasta?

Eskelisen kuukausia kestäneistä tutkimuksista syntyneet videoteokset luovat kiehtovan maailman, jossa kasvit näyttävät ratkaisevan ongelmia, taistelevan ja tanssivan keskenään. Näyttelyssä on mukana neljä kasviaiheista videoteosta sekä yksi elävä kasviteos. Näyttely sisältää myös piirustuksia, joiden teemat liittyvät niin ikään luontoon.

Näyttelyn on kuratoinut Serlachius-museoiden pääkuraattori Laura Kuurne.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Serlachius-museo Gösta
Joenniementie 47, Mänttä

040 166 3480, (03) 488 6800

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

Museoiden yhteislippu 10/7 € oikeuttaa sisäänpääsyyn Gösta ja Gustaf-museoihin.

Maksutavat

Kaikki maksutavat käyvät

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. joka päivä klo 10-18, myös juhannuksena. Avoinna talviaikaan 1.9.-31.5. ti-su klo 11-18.

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Muumimuseo
     
     

    Muumimuseo

    Muumimuseossa astut Tove Janssonin kirjoittamien muumikirjojen maailmaan.

     
  • Mobilia
     
     

    Mobilia

    Mobilia esittelee suomalaisen autoilun ja tieliikenteen historiaa.

     
  • Kimmo Pyykkö -taidemuseo
     
     

    Kimmo Pyykkö -taidemuseo

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Museokeskus Vapriikki
     
     

    Museokeskus Vapriikki

     
  • Sara Hildénin taidemuseo
     
     

    Sara Hildénin taidemuseo

    Nykytaidetta ja modernia taidetta Suomesta ja ulkomailta.

     
  • Pirkanpohjan taidekeskus
     
     

    Pirkanpohjan taidekeskus

    Kuvanveistäjä Eero Hiirosen pysyvän näyttely, veistospuisto ja korkeatasoisia vaihtuvia näyttelyitä.

     
  • Vakoilumuseo
     
     

    Vakoilumuseo

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien...

     
  • Museo Milavida
     
     

    Museo Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Amurin työläismuseokortteli
     
     

    Amurin työläismuseokortteli

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Keuruun museo
     
     

    Keuruun museo

    Taidetta ja kulttuurihistoriaa Keuruulla

     
  • Lenin-museo
     
     

    Lenin-museo

    Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Serlachius-museo Gustaf
     
     

    Serlachius-museo Gustaf

    Dramatisoitua historiaa ja taidetta entisessä Serlachius-yhtiön pääkonttorissa.

     
  • Hiekan taidemuseo
     
     

    Hiekan taidemuseo

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva yksityinen taidemuseo.

     
 
 
 
 
 
 
.