Pohjois-Pohjanmaan museo

31.1.2020–24.5.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Huolella haudatut – arkeologisia tutkimuksia Pohjois-Suomesta

Huolella haudatut -näyttely kertoo 1200–1800-luvuilla pohjoissuomalaisiin kirkkoihin haudatuista vainajista ja ihmiskohtaloista.

Kirkkoon hautaaminen oli keskiajalta 1700-luvun loppuvuosikymmenille saakka yleinen hautaustapa, joka loppui seurakunnissa viimeistään vuonna 1822 annettuun keisarilliseen asetukseen. Hautasija kirkossa oli arvostettu ja siitä jouduttiin maksamaan seurakunnalle suurempi maksu. Vuosisatoja jatkunut perinne johti useissa kirkoissa siihen, että lattioiden alainen tila oli täyttynyt hautakammioista ja arkuista. Lapsikuolleisuuden ollessa pitkälle 1800-luvulle saakka korkea, pieniä lasten arkkuja jouduttiin valmistamaan suvuissa usein.

Huolella haudatut -näyttely kertoo 1200–1800-luvuilla pohjoissuomalaisiin kirkkoihin haudatuista vainajista ja ihmiskohtaloista. 1990-luvulta 2010-luvulle tehdyissä arkeologisissa tutkimuksissa Oulussa, Hailuodossa, Iissä, Torniossa ja Keminmaassa on selvitetty pohjoissuomalaisia hautaamisen tapoja. Pienen lapsen kuoltua hänet haudattiin kauniisti valkoisilla kankailla sisustetussa arkussa. Hänen käteensä asetettiin helmistä ja silkkikankaista valmistettu kukkakoriste. Oulun tuomiokirkon ja Hailuodon vanhan kirkon arkeologisilta kaivauksilta löytyneistä lasten hautojen esineistä kuvastuu niin välittäminen kuin levollisuus.

Näyttely tuo esille kuolemaan vahvasti liittyviä erilaisia aistikokemuksia. Kuoleman hajuja peitettiin erilaisilla tuoksuvilla ja antibakteerisilla kasveilla. Vainajat laskettiin pehmustettuihin arkkuihin odottamaan ylösnousemusta. Näyttely esittelee niin lasten asemaa yhteisön tärkeinä jäseninä kuin aikuisia sairaushistorioineen ja hautauksiin mukaan laitettuine henkilökohtaisine esineineen.

Näyttelyssä pääsee matkaamaan virtuaalisesti Keminmaan kirkkoon ja kurkistamaan tietokonetomografisen tutkimuksen pohjalta tehdyn 1600-luvun alussa Keminmaan kirkkoherrana toimineen muumioituneen Rungiuksen ihon alle ja hänellä todettuihin sairauksiin. Iin Haminan keskiaikaisen kirkonpaikan kaivauksissa puolestaan paljastui naisen hauta, jolla oli itäistä alkuperää oleva ristiriipus kaulallaan.

Näyttely pohjautuu Oulun yliopistossa tehtyyn Emil Aaltosen säätiön ja Suomen Akatemian rahoittamaan monitieteiseen kirkkohautauksia ja pohjoissuomalaisia hautaustapoja käsittelevään tutkimukseen. Näyttelyt on tuotettu yhteistyössä Oulun yliopiston arkeologian alan tutkijoiden, Pohjois-Pohjanmaan museon, Tornionlaakson museon ja Kemin historiallisen museon kesken. Näyttely on kolmas osa näyttelysarjaa, jonka kaksi aiempaa osaa olivat vuonna 2019 esillä Kemin historiallisessa museossa (Rungius, kirkkoon haudattu) ja Tornionlaakson museossa (Anna, kirkkoon haudattu).

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Pohjois-Pohjanmaan museo
Ainolanpolku 1, Oulu

044 703 7161

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/6 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Rovaniemen taidemuseo Korundi
     
     

    Rovaniemen taidemuseo Korundi

    Suomalaista nykytaidetta 1940-luvulta nykypäivään Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta ja vaihtuvin...

     
  • Lapin maakuntamuseo
     
     

    Lapin maakuntamuseo

    Lapin maakuntamuseo sijaitsee Rovaniemellä Arktikum-talossa.

     
  • Kierikkikeskus
     
     

    Kierikkikeskus

     
  • Oulun taidemuseo
     
     

    Oulun taidemuseo

    Oulun taidemuseo sijaitsee idyllisellä paikalla Ainolan puistossa noin kilometrin päässä Oulun keskustasta.

     
  • Tiedekeskus Pilke
     
     

    Tiedekeskus Pilke

    Näe metsä puilta Tiedekeskus Pilkkeessä

     
  • Tornionlaakson museo
     
     

    Tornionlaakson museo

    Tornionlaakson maakuntamuseo esittelee Tornionlaakson kulttuuria ja historiaa Suomen ja Ruotsin rajan...

     
  • Lapin Metsämuseo
     
     

    Lapin Metsämuseo

    Lapin Metsämuseo kertoo tarinaa Lapin suurten savottojen aikakaudesta.

     
  • Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo
     
     

    Raahen museo: Kruununmakasiinimuseo

    Poimintoja Raahen vaiheista esihistoriasta nykypäivään vuonna 1852 rakennetussa Kruununmakasiinissa.

     
  • Arktikum tiedekeskus
     
     

    Arktikum tiedekeskus

    Millaista on elämä maapallon pohjoisosissa? Tutustu arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin ja...

     
  • Aineen taidemuseo
     
     

    Aineen taidemuseo

    Aineen taidemuseo ottaa rohkeasti kantaa nykytaidenäyttelyillään sekä esittelee Aineen Kuvataidesäätiön...

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Raahen museo: Pakkahuoneen museo
     
     

    Raahen museo: Pakkahuoneen museo

    Suomen vanhin museo (1862) on runsaudensarvi, joka esittelee Raahen alueen kansatieteellistä ja...

     
  • Rovaniemen kotiseutumuseo
     
     

    Rovaniemen kotiseutumuseo

    Pöykkölä-nimisen tilan neljä alkuperäistä ja 13 muualta siirrettyä rakennusta kuvastavat rovaniemeläisen...

     
 
 
 
 
 
 
.