Suomen käsityön museo

5.9.2018–9.11.2018 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Second Chance

Second Chancen kantavana ideana on sataprosenttinen kotimaisuus – jokainen työvaihe on tehty Suomessa pienissä perheyrityksissä.

Second Chancen perustajan ja omistajan Maija Nuppulan kynä käy tiuhaan, kun hän suunnittelee mallistoja ja kuoseja valmistettavia tuotteita varten. Syksyn ja talven mallistossa kaikuu suomalainen metsä ja hehkuu ruskan värit, ekologisesti tuotettuna luonnollisesti.

Kymmenen vuotta sitten kaksi kaverusta haaveili vanhoista vuosikymmenistä, matkustelun tuomista seikkailuista ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Kaipuusta syntyi vuonna 2008 Second Chance -tuotemerkki, jonka lähtökohtana olivat eettiset, ekologiset ja pehmeät arvot. Nykyään merkkiä luotsaa toinen perustajista, Maija Nuppula.

Second Chancen kantavana ideana on sataprosenttinen kotimaisuus – jokainen työvaihe on tehty Suomessa pienissä perheyrityksissä. Neulosten syntymäkoti on Orneuleella Orivedellä, kuosit painetaan Printscorpiolla Aitoon kylässä Pälkäneellä, tuotteet kaavoitetaan Hämeenlinnassa ja viimeisen muotin ne saavat Sik-Sak Tuvassa Hattulassa leikkaus- ja ompelupöydällä. Vaatteet ovat tehneet jo melkoisen kotimaan kierroksen ennen kuin päätyvät ostajan elämää koristamaan.

Nuppula suunnittelee itse kankaat, mikä takaa omanlaisen tyylin mallistoon. Suunnittelussa huomioidaan kaikenlaiset vartalot ja kaikki ikäluokat, jolloin tuloksena saadaan ajattomia, laadukkaita ja kauniita tuotteita, joista kuitenkin löytyy idea taustalta. Kiireiseen moderniin elämään sopeutuvat vaatteet on helppo asustaa omaan tyyliin ja moneen tilaisuuteen. Lisäksi neulos on helppohoitoinen.

Myyntinäyttely Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 5.9.–9.11.2018

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

(014) 266 4370

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/3/0 €

Maksutavat

visa, mastercard, museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja -saldokortti, Sportti&KulttuuriPassi, Tyky-kuntoseteli sekä Ticket Mind&Body ja Ticket Duo -kortti.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Perjantaisin vapaa sisäänpääsy. Kesäkautena 1.6.-31.8. avoinna ti-pe ja su klo 11-18, la klo 11-16. Poikkeuksia avoinnaolossa juhlapyhien aikaan. Lisätiedot aukioloista osoitteessa: www.craftmuseum.fi/aukiolo.htm#poikkeavat_aukioloajat

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

     
  • Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo
     
     

    Saarijärven museo, Säätyläiskotimuseo

     
  • Saarijärven museo
     
     

    Saarijärven museo

     
  • Säynätsalon kunnantalo
     
     

    Säynätsalon kunnantalo

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu paikallisen kulttuuripersoonan, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen...

     
  • Keski-Suomen museo
     
     

    Keski-Suomen museo

     
  • Suomen Ilmavoimamuseo
     
     

    Suomen Ilmavoimamuseo

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.