Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25,
40100 Jyväskylä
Suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta.
Nostalgiaa ja nykyaikaa, niistä on koko perhettä kiinnostava käsityö tehty. Valtakunnallisessa vastuumuseossa on esillä suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta. Pohdimme näyttelyissämme käsityötä tuotteina ja ilmiöinä. Tiloissamme on mahdollisuus tutustua käsityömateriaaleihin sekä kokeilla käsillä tekemistä. Tervetuloa aikamatkalle käsityön eri ilmiöihin!
Konservointikeskus ja Suomen kansallispukukeskus toimivat museon yhteydessä.
Suomen käsityön museossa on kolme pysyvää perusnäyttelyä, joissa tarkastellaan käsityön merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, tutkaillaan käsityön aikaa osana historian kaarta ja ihaillaan menneiden aikojen juhla-asuja Suomen kansallispukukeskuksen perusnäyttelyssä.
Museon perusnäyttelyt sijaitsevat museon pohjakerroksessa, ja ne sisältyvät museon pääsymaksuihin. Pohjakerroksen Käsityössä elämän tuntu -näyttely nostaa esiin niin tämän päivän osaamista, erikoisuuksia kotoa ja maailmalta kuin yhteisiä muistojamme menneestä. Suomen kansallispukukeskuksen näyttely Komeasti juhlaan kurkistaa suomalaisten kansallispukujen historiaan ja nykypäivään.
Museon toisesta kerroksesta, luentosalista, löytyy Aikamatka käsityöhön -näyttely, johon on poimittu otteita käsityön historiasta. Näyttelyyn liittyy myös julkaisu, jonka voi hankkia Museokaupasta. Aikamatka-näyttelyssä on myös kosketteluraita, jossa on kokeiltavana kymmeniä eri materiaaleja sekä keskeisimpiä käsityötekniikoita maamme käsityön historiasta kahden vuosituhannen ajalta. Näkövammaisia varten kosketteluraidan näytteet on varustettu myös pistekirjoitustekstein.
Museon näyttelyt
- Museon pieni joulukauppa 16.11.–31.12.2024
- Elämäni kudelmat - käsityömestarien näyttely 3.12.2024–2.2.2025
- Leikkisää lasia – Jenni Sorsa 11.1.‒2.3.2025
- Tilda ja teknologia – sukkanauhoja seitsemällä kuviolangalla 18.10.2024‒30.3.2025
- Aistinvarainen - Taiteilijat O 11.1.–27.4.2025
- Nuppu Print Company 8.3.‒18.5.2025
- Käsityön kesä 23.5.‒24.8.2025
- Ryijy. Nyt. 10.5.‒31.8.2025
- Perinnettä yli rajojen 4.4.‒5.10.2025
- Syksyn heijastuksia - Anitta Asunta-Plane 30.8.‒9.11.2025
- PIRINSININEN ja muita värejä 13.9.‒7.12.2025
- Museon pieni joulukauppa 15.11.‒31.12.2025
- Tykkimyssyjen säihkettä 10.10.2025‒1.3.2026
- Aikamatka käsityöhön
Museon tapahtumat
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
050 311 8884
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/6/4/0 €
Maksutavat
Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |
Lisätietoja pääsymaksuista ja aukioloajoista: www.craftmuseum.fi/tule-museoon/aukioloajat-ja-paasymaksut
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Esteetön avustettuna.
- Esteetön wc
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä
- Lainattava pyörätuoli
- Tilattavissa opastuksia erityisryhmille
Palvelut
Opastus
Opastukset tilauksesta.
Hinta 60 €/ryhmä ti-pe 11-18, muina aikoina 90 €/ryhmä.
Vieraskieliset opastukset ti-pe 11-18 85 €.
Päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmät 30 €/ ryhmä.
Tilaukset: www.lyyti.in/Opastustiedustelu
Työpajat
Työpajat tilauksesta.
Hinta 74€/h, ti-pe 8-16, muina aikoina 113€/h.
Työpaja päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmille 37€/h.
Kyselyt: www.lyyti.in/Tyopajat