Luontokohde
 

Hangon Puistovuoret

Hangon Puistovuoret
Puistovuori,
10900 Hanko

Historiallisen Hangon Casinon vierestä löytyy kylpylävieraille tehty, lemmenpoluksikin kutsuttu ulkoilureitti. Vuosikymmenten saatossa Puistovuoren kallioilla on nautittu luonnon parantavasta voimasta, jätetty hyvästejä kotimaalle ja pystytetty bunkkereita miehityksen merkiksi. Alueelta löydät myös jättihiidenkirnun.

 
"Pieniä polkuja on lukuisia, mutta yhtenä vaihtoehtona on kävellä puolentoista kilometrin pituinen ”rakkauden polku”. Sen varrella näkee luonnon muovaamia teoksia, kuten komean jättihiidenkirnun.

Puistovuorten virkistysaluetta esittelevä reitti on merkitty kallioon maalatuilla pienehköillä valkoisilla nuolilla. Talvisaikaan niitä voi olla vaikea nähdä, mutta saattavat ne kyllä jäädä huomaamatta muulloinkin.

Hangon Casinona nykyään tunnettu rakennus toimi vielä ennen toista maailmansotaa kylpylän seurahuoneena. 1800-luvun loppupuolella Puistovuorille tehty lemmen- tai kihlajaispoluksi silloin kutsuttu ulkoilureitti johdatti vieraat kalliotasanteelle nauttimaan ilmakylvyistä.

Aikoinaan tuolla samaisella kalliolla soi myös haitari, kun emigrantit tapasivat tanssia siellä laivan lähtöä odotellessaan. Suomesta lähdettiin Hangon kautta sankoin joukoin meriteitse Amerikkaa kohden. Vuosien 1865 ja 1930 välisenä aikana synnyinmaansa jätti lähes 400 000 ihmistä.

Talvisodan jälkeen Hankoniemen ollessa parisen vuotta venäläisten hallussa Puistovuorilla oli tykkiasemia, bunkkereita ja konekivääripesäkkeitä. Varuskunta majoittui kahteen parakkiin. Nyttemmin useimmista rakennelmista on jäljellä vain kivijalat, mutta muutama varsin näyttäväkin tekele on säästynyt meidän päiviimme asti ihmeteltäväksi."

Lue lisää Hangon Puistovuorista Retkipaikasta.

Kuva ja teksti: Mikko Sorsa / Retkipaikka.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Yhteystiedot

Hangon Puistovuoret
Puistovuori,
10900 Hanko

Kotisivut

Aukioloajat

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp
 

Kierroksen museot