Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Hymypojan vuosi - Kalervo Palsan perintö nykytaiteessa

Vilho Lampi Museum, Liminka

  • 31.7.2024–1.9.2024



Juha Allan Ekholm, Veera Kaamos Pitkänen, Tuomo Kangasmaa, Essi Korva, Reijo Raekallio, Jyrki Siukonen

Kuuden nykytaiteilijan teoksia suhteestaan Kalervo Palsan perintöön.

 

Kittiläläinen Kalervo Palsa (1947-1987) oli eläessään voimakkaita tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia herättänyt taiteilija niin aikalaisten keskuudessa kuin taidekentälläkin. Tämä on osin totta edelleen. Palsan syntymän 75v. juhlavuodeksi valmistuneet nykytaideteokset pitävät sisällään eri nykytaiteen genrejä ja tekemistä maalauksesta kuvanveistoon ja mediataiteesta esineteoksiin sekä yhteisötaiteeseen. Hanketta kutsuttiin nimellä Hymypojan vuosi.

Vilho Lampi oli myös yksi harvoista Palsaa inspiroineista taiteilijoista, jota hän varauksetta ihaili. Vuonna 1987 traagisissa olosuhteissa kuolleella Kalervo Palsalla ei ollut mahdollisuutta henkilökohtaisesti tavata vuonna 1936 niin ikään traagisesti poistunutta innoittajaansa. Kuviteltu kohtaaminen toteutuu nyt tämän näyttelyn muodossa Vilho Lampi Museossa kun taiteilijoiden perinnöt kohtaavat tässä ajassa.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Vilho Lampi Museum
Rantatie 14, 91900 Liminka

050 318 2043

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Vilho Lampi Museum, Rantatie 14, 91900 Liminka


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

2/0 €
Museokortilla ystävä maksutta.

Payment methods

Vain korttimaksu

Opening hours

Mon Closed
Tue Closed
Wed 12:00-17:00
Thu 12:00-17:00
Fri 12:00-17:00
Sat 12:00-17:00
Sun 12:00-17:00
 

OTHER MUSEUMS NEARBY