Evenemang
 

Muinaisia pukuja, taitoja ja varusteita

Satakunda Museum, Pori

  • 12.9.2026 (11-18)

Klo 11 alkaen muinaisten käsityötekniikoiden esittelyä, klo 12 luento muinaispuvuista ja -näytös, klo 14 kaksintaistelu ja varusteita, klo 16 näyttelyopastus.

 

Satakunnan Museon Viikinkien aikaan – Hallan tarina -näyttely kertoo rautakauden elämästä Satakunnassa tuhat vuotta sitten. Lauantaina 12.9. perehdytään vielä tarkemmin rautakauden pukuihin luennolla ja pukunäytöksessä, tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja onpa ohjelmassa myös pienimuotoinen kaksintaistelu sekä erilaisten varusteiden esittelyä. Museokaupan tuotteiden lisäksi myynnissä on käsityöläisten omia rautakauteen liittyviä tuotteita sekä kirjallisuutta. Tapahtumapäivän päättää näyttelyopastus.

Tapahtumapäivään ja näyttelyihin sisäänpääsymaksun hinnalla sekä Museokortilla. Maksutta alle 18-vuotiaat ja opiskelijat sekä yhteistyöyhdistysten jäsenet.

Klo 11–12 ja 14–16
Muinaisia käsityötekniikoita ja varusteita
Alasatakunnan Perinneyhdistys Osman taitavien osaajien kanssa pääsee tutustumaan ja kokeilemaan pystykangaspuilla kutomista, värttinällä kehräystä, neulakinnastekniikkaa ja lautanauhan tekemistä. Freya’s Vigil -yhdistys järjestää tekemistä lapsille, kaksintaisteluesityksen, esittelee taisteluvarusteita sekä toimintaansa, samoin kuin Satakunnan arkeologinen seura. Nyt on mahdollista liittyä myös eri yhdistysten jäseneksi.

Klo 12–13.30
Löydöstä muinaispuvuksi -luento ja muinaispukunäytös
Miten muinaisessa Suomessa pukeuduttiin? Suomesta on löydetty runsaasti nuoremman rautakauden hautoja, joissa on pronssikorujen ansiosta säilynyt myös pieniä jäänteitä muinaisista puvuista. Arkeologi Jenni Sahramaa ja käsityömestari Mervi Pasanen kertovat arkeologisten tekstiililöytöjen tutkimuksesta ja tulkinnasta, ja esittelevät suomalaisia muinaispukuennallistuksia. Esityksen jälkeen on mahdollista tutustua pukuihin tarkemmin.

Klo 14–14.30
Kaksintaistelunäytös
Taistelu on näytösmäinen ja sen yhteydessä esitellään rautakauden tyypillistä aseistusta, joita olivat miekka, kirves ja keihäs. Esityksen jälkeen on mahdollista tutustua varusteisiin lähemmin. Esityksestä vastaa Freya’s Vigil -yhdistys.

Klo 16
Opastus Viikinkien aikaan – Hallan tarina -näyttelyssä. Kesto noin tunnin. Oppaana museo-opas.

Yhteistyössä Satakunnan Museo, Alasatakunnan Perinneyhdistys Osma ry, Freya’s Vigil – Viikinkiajan elävöittämisseura ry, Satakunnan arkeologinen seura ry ja Satakunnan Museon ystävät ry.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Satakunda Museum
Hallituskatu 11, 28100 Pori

(02) 621 1063, 044 701 4469

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Satakunda Museum, Hallituskatu 11, 28100 Pori


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

10/6/0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, E-passi, Edenred, Eazybrake, Tyky-seteli

Tapahtuma-tyypit

 

Museer Nära Målet