Konstmuseum Eemil

9.6.2020–6.9.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Lapinlahden Haloset: teoksia Halosten Museosäätiön kokoelmista

Lapinlahden Halosen taiteilijasuku on suomalaisuuden kauneinta ydintä. Kansakuntamme rakentaminen perustui alkuvaiheessaan sivistyneistön luomaan ihanteelliseen kuvaan Suomen kansasta. Halosen taiteilijasuku teki tästä ideaalista omalta osaltaan totta.

Lapinlahden Haloset -näyttely esittelee viiden Halosen suvun kuvataiteilijan tuotantoa Halosten Museosäätiön kokoelmista. Antti, Arttu, Eemil, Kalle ja Pekka Halonen vaikuttivat suomalaisessa taideelämässä 1800-luvun lopulta 1900-luvun puolivälin tienoille saakka.

Serkukset taidemaalari Pekka Halonen (1865–1933) ja kuvanveistäjä Eemil Halonen (1875–1950) ovat nuorsuomalaisen taiteen kärkinimiä. Aikalaiset luonnehtivat heitä usein kaikkein suomalaisimmiksi taiteilijoistamme.

Pekka Halonen tunnetaan ennen kaikkea suomalaisen maiseman sielun, maalaiskansan ja perheidyllin ilmentäjänä, Eemil Halonen taitavana kansankuvaajana, Kalevalan tulkitsijana ja tunnustettuna muotokuvien tekijänä. Molemmat etsivät suomalaisuuden ydintä ja halusivat luoda omaperäistä kansallista taidetta. Pekka Halosen sanoin: ”Pyrittiin vapautumaan vieraista vaikutuksista ja näkemään omia oloja omilla silmillä.” Pekka ja Eemil Haloselle taide merkitsi myös sopusointua, rauhaa ja kehittymistä ihmisenä.

Pekan veli Antti Halonen (1870–1945) teki elämänuransa veiston ja rakennusopin opettajana ja talonpoikaisen rakennusperinteen vaalijana ja kehittäjänä. Hän oli myös lahjakas taidemaalari, joka maalasi mieluiten maisemia ja tarkkaili jatkuvasti ympäristöään etsien sopivia aiheita. Antti oli sukunsa taiteilijoiden kannustaja, maalausretkien kumppani ja luottokeskustelija.

Eemilin nuorin veli Kalle Halonen (1899–1947) kävi Kansallisteatterin oppilaskoulun ja oli jo 1920-luvun alkupuolella lupaava, yleisön ja kriitikoiden arvostama näyttelijä. Myös Kalle opiskeli taidemaalariksi, jonka maisemia oli esillä 1920–30-luvun vaihteen nykytaiteen näyttelyissä.

Suomen ensimmäinen ammatillinen taidevalaja, kuvanveistäjä Arttu Halonen (1885–1965) sai kipinän taiteeseen vanhimmalta veljeltään Eemililtä. Monien ammattisalaisuuksien peittämä pronssivalu oli suomalaisille kuvanveistäjille menetelmänä tuolloin liki tuntematon. Arttu Halosen ura taidevalajana kesti puoli vuosisataa, virallisena elinkeinotoimintanakin 35 vuotta. Kuvanveistäjänä hänen taiteellinen toimintansa oli aktiivisimmillaan 1910-luvulla hänen palattuaan opintomatkaltaan Berliinistä ja Pariisista.

Halosen taiteilijasukuun kuului kuudeskin ammattitaiteilija: viulisti Heikki Halonen (1882–1932), joka on mukana näyttelyssä veljensä Pekan ikuistamana.

Lapinlahden Haloset -näyttelyt teokset ovat Halosten Museosäätiön kokoelmista. Näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Riitta Marin. Halosten Museosäätiö on perustettu Lapinlahdella vuonna 1971. Säätiön tarkoituksena on edistää taiteen harrastusta ja taiteilijoiden Eemil, Antti, Arttu, Kalle, Pekka ja Heikki Halosen taiteen vaalimista, ylläpitää Lapinlahden kunnassa monikäyttöistä luovan ja esittävän taiteen taidemuseota kokoelmineen sekä harjoittaa säätiön tarkoitukseen liittyvää museotoimintaa.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Konstmuseum Eemil
Suistamontie 3, 73100 Lapinlahti

040 187 2678

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/7/0 €.

Betalningssätt

Museossa käyvät Smartum- ja Edenred-kortti, -mobiilimaksu ja -setelit sekä Tyky-kuntosetelit.

  • facebook
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Finska Flygvapenmuseum
     
     

    Finska Flygvapenmuseum

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Pienmäki bondgårdsmuseum
     
     

    Pienmäki bondgårdsmuseum

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Nurmes stadsmuseum, Ilkola museum
     
     

    Nurmes stadsmuseum, Ilkola museum

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Outokumpu Gruvmuseum
     
     

    Outokumpu Gruvmuseum

    Gruvhistoria i Finland från början av 1900-talet och underjordisk mineralutställning, vars äldsta stenblock...

     
  • Finlands Hantverksmuseum
     
     

    Finlands Hantverksmuseum

    Handarbets och hantverkarindustrins specialmuseum.

     
  • Rautalampi museum
     
     

    Rautalampi museum

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    Idyllisessä puutalossa valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) vanhassa ateljeessa vuodesta 1987...

     
  • RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum
     
     

    RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Kuopio museum
     
     

    Kuopio museum

    Museet är stängt och ska öppnas igen 2021.

     
  • Kuopio kvartersmuseum
     
     

    Kuopio kvartersmuseum

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • Riuttala Bondgårdsmuseum
     
     

    Riuttala Bondgårdsmuseum

    20 eri talonpoikaistilan rakennusta alkuperäisine esineistöineen esittelevät 1800-1900-luvun vaihteen...

     
  • Kuopio Konstmuseum
     
     

    Kuopio Konstmuseum

     
  • Äänekoski konstmuseum
     
     

    Äänekoski konstmuseum

    Tutustu kulttuuripersoona, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman...

     
 
 
 
 
 
.