Webbplatsen uppdateras. Det här är en betaversion.
 
Utställning
 

Pussihousuista haalareihin - Poliisin virkapuku Suomessa

Polismuseet, Tampere

  • 12.4.2016–31.12.2028

Miltä poliisin virkapuku näytti Suomen itsenäisyyden alussa? Mikä oli herrasmiespoliisin univormu? Milloin kenttähaalari tuli käyttöön järjestyspoliisilla? Näihin kysymyksiin saa vastauksen verkkonäyttelystä Pussihousuista haalareihin - Poliisin virkapuku Suomessa.

Näyttelyn verkko-osoite:
http://poliisimuseo.virkapukuhistoria.fi/

 

Verkkonäyttely esittelee poliisin virkapuvun kehitystä 1800-luvulta nykypäivään.

Näyttelyssä on kuvia ja tekstejä esimerkiksi haalareista ja ajopuvuista, päähineistä, jalkineista sekä virkatakeista. Poliisin virkapuvun kehitystä voi seurata aikajanan mukaan tai teemoittain. Esillä on myös mallipiirroksia vaatteista ja niihin kuuluvista tunnuksista sekä säädösten alkuperäisiä tekstejä, joista näkee miten, virkapuku on määritelty eri aikoina.

Ensimmäiset poliisitoimen virkamiehiä koskevat pukumääräykset annettiin 1800-luvulla. Poliisin työ alkoi ammatillistua 1800-luvun loppupuolella kaupungeissa, ja samalla poliisin virkapukuihin alkoi tulla yhdenmukaisuutta ja sotilaallisia piirteitä.

Verkkonäyttelyssä korostuu erityisesti 1900-luku, jolloin poliittiset muutokset ja aktiivinen pyrkimys virkavaatetuksen kehittämiseen toivat virkapukuun muutoksia kiihtyvällä tahdilla. Sotilaallisesta tyylistä siirryttiin käytännöllisyyden korostamiseen.

Sivusto julkaistaan kevään aikana myös ruotsiksi ja englanniksi.

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Polismuseet
Vaajakatu 2, 33720 Tampere

295 418 325

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Ei Museokortti-museo

Betalningssätt

Poliisimuseossa voi maksaa käteisellä sekä pankki- tai luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro).

På Polismuseet kan man betala med både bank- och kreditkort (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro).

The Police Museum accepts cash as well as debit and credit cards (Visa, Visa Electron, MasterCard, MasterCard Maestro).

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-15:00
On 10:00-15:00
Tu 10:00-15:00
Fr 10:00-15:00
Lö 12:00-17:00
Sö Stängd

Näyttelyn tekstit kielillä

 
Ei Museokortti-museo