Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Keskisuomalaisuutta etsimässä

Aalto2, Jyväskylä

  • 22.2.2020–

Keski-Suomen museon pysyvässä näyttelyssä ollaan keskisuomalaisuuden jäljillä aina esihistoriasta vuoteen 2000.

 
Kalliomaalausseinä Keskisuomalaisuutta etsimässä -näyttelyssä.

Näyttelystä löytyy monipuolisesti katsomista, kuunneltavaa ja tekemistä kaiken ikäisille. Näyttelyssä voi esimerkiksi ihmetellä ja ihailla muuttuvaa keskisuomalaista elämisen ympäristöä, kuunnella muistoja ja kertomuksia menneestä, piipahtaa elokuvissa, lueskella sarjakuvaa Jyväskylän perustamisvaiheista, fiilistellä savusaunan, urheilun tai räpin tunnelmia. Ja miltäpä tuntuisi kokeilla 1960-luvun tanssin taikaa jukeboxin tunnelmissa?

Lapset voivat pelata entisajan pelejä, käydä markkinoilla, hyppiä ruutua tai kokeilla, miten onnistuisi oman kalliomaalauksen teko nykytekniikalla. Entä miltä näyttääkään matka Alvar-pojan opastamana yli sadan vuoden takaiseen Jyväskylään? Löytyypä näyttelystä myös kaksi eri aikakauden isoa pienoismallia Jyväskylän kaupungista.

Historian siivin Oravivuoren yllä!
Virtuaalielämys – Struve experience

Keskisuomalaisuutta etsimässä -näyttelyn yhteydessä voi tutustua maailmanperintöön myös virtuaalisesti. Virtuaalielämyksen kautta kävijä kohtaa Oravivuoren upean luontopolun todentuntuisesti kaikkina neljänä vuodenaikana sekä pääsee tutustumaan Struven ketjun tarinaan ja historiaan.

Lisää tietoja löydät täältä: https:/­/­www.jyvaskyla.fi/­uutinen/­2023-05-16_koe-struve-experience-ja-lenna-historian-siivin-oravivuoren-ylla

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Aalto2
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä

+358 44 790 9827

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Aalto2, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

17/12/10/3/0€

Betalningssätt

Korttimaksu ja käteinen.
Card payments and cash.

öppet

Må  Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

+358 44 790 9827

Näyttelyn tekstit kielillä