Finlands lantbruksmuseum Sarka

21.3.2020–30.8.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Markku Haanpää: Savella

Suomen maatalousmuseo Sarkaan esille kuvataiteilija Markku Haanpään taidenäyttely Savella.

Näyttelyssä on esillä isokokoisia maalauksia, joiden pääelementtinä on peltosavi. Haanpää on viime vuosina tutkinut peltosaven käyttöä maaliaineena. Savessa on jotakin ikiaikaista, sen synnyttyä jääkauden jälkeen meren, järvien ja jokien rannoille. Haanpää on kuivannut peltosavea, jauhanut sen ja liottanut maaliseokseen. Savi on monipuolinen elementti, jossa Haanpäästä kiinnostavaa on sen liukuvuus, tuoksu, väri, muokattavuus, yllättävyys ja krakeloituminen.

Sarka-museon näyttelyssä on esillä myös Haanpään musteteoksia. Ne ovat osa Kasvio -teoskokonaisuutta, joka oli esillä kokonaisuudessaan Turun Tuomiokirkossa keväällä 2019. Teoksen kasvipainanteet on toteutettu paperille taidegrafiikan keinoin.

Luonnon kunnioitus ja suojelu ovat Haanpäälle tärkeitä. Hän on pohtinut taiteellisen työskentelynsä hiilijalanjälkeä ja etsinyt yksilötason keinoja pienentää sitä merkittävästi, harjoittaen ”taiteellista ympäristöaktivismia”. Ihmisen mittakaava on pieni, mutta jo pelkkä ajatuskin voi tuoda mukanaan kestävämpää tulevaisuutta. Näyttelyn yksittäiset kehystetyt Kasvio -teokset on tarkoitus muuttaa suojelluksi metsäksi. Kasvio -teoksista saamansa tuoton Haanpää käyttää metsän hankintaan. Kohteena on Huovinsuon Kasvio -niminen metsäpalsta, joka sijaitsee Haanpään kodin lähellä Mellilässä Varsinais-Suomessa.

Savella-näyttely on esillä seminaaritila Riihessä 18.6.2020 asti.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Finlands lantbruksmuseum Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/6/0 €

Betalningssätt

Maatalousmuseon lipunmyynnissä käy maksuvälineinä käteisen ja pankkikorttien lisäksi luottokorteista Visa, Visa Electron, Mastercard ja Maestro.

Maksuvälineenä toimivat myös Smartumin Kulttuurisetelit, Virikesetelit ja Tyky-Kuntosetelit. Seteleillä voi maksaa museon pääsylippuja ja opastuksia ja ne hyväksytään maksettaessa nimellisarvostaan.

  • facebook
  • twitter

Öppet

Må Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

1.4.-30.9. dagligen kl. 10–17, 1.10.-31.3. tisdag-söndag kl. 10–17

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Käsityömuseo Miila
     
     

    Käsityömuseo Miila

    Museo käsitöiden ja käsillä tekemisen historiasta

     
  • Forssa museet
     
     

    Forssa museet

    Tervetuloa Kirjavan Kankaan Kaupunkiin! Museo kertoo kuinka Forssan kehräämöstä sai alkunsa tehdaskylä, josta...

     
  • Huittinens  museum
     
     

    Huittinens museum

    Komea kivimakasiini on täynnä katsottavaa niin historian kuin taiteen ystäville.

     
  • Pargas hembygdsmuseum
     
     

    Pargas hembygdsmuseum

    Ett vackert museiområde i hjärtat av Pargas

     
  • Lundo Vanhalinna
     
     

    Lundo Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

    Museon näyttelyssä esillä radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja ja pelattavissa vanhoja videopelejä...

     
  • Härkälän kartano
     
     

    Härkälän kartano

    Ett levande hem & museet – upplevelser och kultur sedan 1593

     
  • Alpo Jaakolan Patsaspuisto
     
     

    Alpo Jaakolan Patsaspuisto

    Alpo Jaakolan patsaspuisto on syntynyt vuosikymmenien luomistyön tuloksena. Veistokset ovat vuosien saatossa...

     
  • Sastamala omnedjs Museum
     
     

    Sastamala omnedjs Museum

    Sastamalan seudun museo on yli 80-vuotias kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallettaa...

     
  • Lokstallet - Salo konstmuseum
     
     

    Lokstallet - Salo konstmuseum

     
  • Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
     
     

    Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

    Här du kan uppleva den finska bokens händelserika och intressanta berättelse!

     
  • Nuutajärvi Glasmuseum
     
     

    Nuutajärvi Glasmuseum

    Finlands äldsta glasfabriks 200-åriga historia.

     
  • Loimaan taidetalo
     
     

    Loimaan taidetalo

     
 
 
 
 
 
.