Träskända konstmuseum

20.1.2019 (klo 14) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Evenemang

Jälkeläiset-elokuva ja konsertti

Järvenpään taidemuseolla esitetään Aino Mätön vuonna 2017 ohjaama Jälkeläiset-dokumenttielokuva ja ennen elokuvaa kuullaan Harri Vuoren musiikkia.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Jälkeläiset-dokumenttielokuva tutkii kultakauden taiteilijoiden jättämää perintöä ja sen vaikutusta tämän päivän taiteilijoihin. Suomalaisen taiteen kultakauden keskeiset taiteilijat asettuivat asumaan Tuusulanjärven rannoille 1900-luvun taitteessa. Alueella vaikuttaa edelleen, 120 vuotta myöhemmin, lukuisia taiteilijoita.

Dokumentti kertoo järvenpääläisen säveltäjä̈ Harri Vuoren, muusikko Marja Vuoren sekä kuvataiteilija Hanne Lindströmin ja Jukka Kinasen elämästä taiteilijayhteisön maisemissa. Millaista on taiteilijaelämä Tuusulanjärvellä 2010-luvulla?

Ennen elokuvaa pidetään konsertti, jossa kuullaan Harri Vuoren musiikkia. Harri Vuori on suomalainen taidemusiikin säveltäjä, joka on säveltänyt orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia, mutta myös jonkin verran lauluja ja teoksia soolosoittimille. Konsertissa kuullaan Vuoren piano, sello ja laulumusiikkia. Vuori on yksi Jälkeläiset-dokumenttielokuvan päähenkilöistä.

Elokuvan kesto 52 minuuttia ja konsertin noin 30 minuuttia. Istumapaikkoja rajoitetusti.

Osallistuminen museon pääsylipun hinnalla (7/6/4€/Museokortti/alle 16-vuotiaat vapaa pääsy).

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Träskända konstmuseum
Kirjastokatu 8, 04400 Järvenpää

040 315 3881

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

7/6/4 €

Betalningssätt

Maksutapana käy käteinen ja yleisimmät pankki- ja luottokortit. Ryhmien laskuttaminen mahdollista.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Museets utställningar

Museets evenemang

Tapahtuma-tyypit

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Nukari skolmuseum
     
     

    Nukari skolmuseum

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Erkkola, Tusby museum
     
     

    Erkkola, Tusby museum

    Runoilija J. H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti Tuusulan Rantatiellä.

     
  • Konst- och museicentralen Sinkka
     
     

    Konst- och museicentralen Sinkka

    Taide- ja museokeskus Sinkassa toimivat Keravan museo ja Keravan taidemuseo.

     
  • Frugård
     
     

    Frugård

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Lottamuseum
     
     

    Lottamuseum

     
  • Aleksis Kivis hem
     
     

    Aleksis Kivis hem

    Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäkoti Palojoella.

     
  • Alvar Aaltos Villa Kokkonen
     
     

    Alvar Aaltos Villa Kokkonen

    Alvar Aaltos Villa Kokkonen är ett unikt konsthem vilket skapar en harmoni mellan natur, människa, arkitektur...

     
  • Halosenniemi, Tusby museum
     
     

    Halosenniemi, Tusby museum

    Taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla.

     
  • Flygvärnsmuseet
     
     

    Flygvärnsmuseet

     
  • Sepänmäki hantverkarmuseum
     
     

    Sepänmäki hantverkarmuseum

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino och Jean Sibelius hemmuseum Ainola.

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola visas bildkonstnär Venny Soldan-Brofeldt och författare Juhani Aho livsverk i Tusbysjöns...