Pauli K. (kuvassa vas.), Pauli J. ja Jussi ovat lähdössä jokavuotiselle traditiolleen eli Herrojen Kulttuuriretkelle.

Pauli K., Jussi ja Pauli J.: Herrojen kulttuuriretkellä museo-Suomea kierretään rennon humoristisella otteella

Kolme helsinkiläistä herrasmiestä pakkaa jo seitsemättä kertaa laukkunsa, makuupussinsa ja uimahousunsa kartoittaakseen kesäisen Suomen kulttuurista antia.

Katso herrojen seikkailuvideot sivun lopusta ja tutustu heidän kulttuuriretkeensä!


"Jo seitsemäs Herrojen Kulttuuriretki! Kyseessä on vuotuinen traditio, jonka puitteissa me, Pauli K., Jussi ja Pauli J., pakkaamme laukkumme, makuupussimme ja uimahousumme kartoittaaksemme kesäisen Suomen ja lähialueiden kulttuurista antia. Museot, taidenäyttelyt, kirkot ja kaikki uteliasta mieltä innoittavat kohteet kolutaan, reitin varrelle osuvat vanhat kaveruussuhteet verestetään eikä kesäistä saunakulttuuria päästetä unohtumaan. Tänä vuonna kaikilla on taskussa myös kätevä Museokortti.

Perinne on jatkunut jo seitsemättä vuotta, ja 3–4 päivän tehoturneilla on auton keula kääntynyt milloin rannikolle, milloin Hämeeseen, milloin on menty lautalla yli Suomenlahden. Me tiedämme, missä kirkossa Sauli Niinistö ja Jenni Haukio on vihitty, kuka oli Sara Hildén, millaista on nukkua olkikattoisen saarenmaalaistalon ylisillä tai missä yleisessä saunassa Suomessa on kaikkein kuumimmat löylyt!

Herrojen irtiotto pääkaupungin hälystä tapahtuu heinäkuussa, ja kumipyörät vievät itäistä rantaa pitkin Kymijoen deltaan, eteläiseen Karjalaan ja Järvi-Suomen maisemiin. Pernaja, Loviisa, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, Kotkan Merikeskus Vellamo, Haminan kaupunginmuseo, Luumäen Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti, Lappeenrannan taidemuseo, Parikkala ja Savonlinnassa Olavinlinna. Suunnitelmamme on kunnianhimoinen, mutta neljässä päivässä ehtii yllättävän moneen paikkaan!

Luutuneet käsitykset suomalaisen miehen kulttuuriennakkoluuloista voi heittää näiden ystävysten kohdalla romukoppaan. Tervetuloa seuraamaan matkantekoa, Museokortin Seikkailija-kampanja on kuin tehty herraseurueen rennon humoristista lomailua varten!"


Seuraa herrojen seikkailua sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #herrojenkulttuuriretki #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros

 


Seikkailureitti

Seikkailua seurataan viikolla 30 (22.7.–28.7.).

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
(Kotka)

Merikeskus Vellamo
(Kotka)

Haminan kaupunginmuseo
(Hamina)

Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti
(Luumäki)

Lappeenrannan taidemuseo
(Lappeenranta)

Olavinlinna
(Savonlinna)


Museokortti - vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon!

Uusi Museokortti itselle tai lahjaksi 69€
Voimassaolevan kortin uusiminen 64€

Lisätietoa Museokortista >

Tatjan, Akun ja Taimin Matka menneeseen -seikkailun kruunaa video, joka koostaa koko seikkailun yhdeksi muistoksi. Perhe kiersi Suomea koko kesän ja kävi yli kymmenessä Museokortti-kohteessa. Jokaisella matkalla esiteltiin muinaisuutta huokuvia museokohteita sekä yksi tai useampi ilmainen luontokohde.

Jaa museokokemuksesi
#museokortti #museokierros @museokortti

 

Tutustu seikkailijoihin