Menneisyyden matkailijat Saamelaismuseo Siidan lumoissa.

Matka menneeseen, osa 2:
Ikiaikainen Inari

Tatjan, Akun ja Taimin matka menneeseen jatkuu toisella Lapin museo- sekä luontokohteella. Nyt vuorossa on Inarin Saamelaismuseo Siida.

Jälleen matkalla. Tien päällä tajunta elää toisella tavalla. Ajatukset saavat vilistä yhtä vapaasti kuin ikkunan takana vaihtuvat maisematkin. Nyt mihinkään ei tarvitse tarttua, vain villi luonto hengittää ympärillä omaa elämäänsä; taivaanrannassa lepää loputon erämaa, välillä pitkän tien päässä odottaa rauhaisat tunturimaisemat. Katse seuraa sivulle, vieressä vilisee käppyräisiä tunturikoivuja, jäkäläpeitteisiä komeita kivimuodostelmia, ylpeästi kuohuvia koskia. Tiellä käyskentelee poroperheitä, välillä teeret, suokukot ja metsäjänikset säntäilevät suoalueille ja metsikköön, musta korppi keikkuu ylväänä kelopuun nokassa.

Sataa. Sateesta kuulee ajan, mutta tämä on mennyttä aikaa. Ropina hidastaa liikettä, mielikin maltistuu. Tummat pilvet koreilevat korkealla puiden latvojen tavoittamattomissa, luoden maastosta vahvasävytteisen ja puhuttelevan. Pilvet asettuvat näkymään kuin koristeelliset kehykset, kauniissa vanhassa taulussa.

Olemme katvealueella, täältä ei nykyaika niin vain saa meitä kiinni. Mikä vapaus olla kaukana kaikesta, niin kaukana, ettei edes kiire ja kuhina meitä löydä. Seikkailevana vauvaperheenä tuntuu kuitenkin lohdulliselta matkata vilkkaimpaan päiväsaikaan, jolloin muutama ohiajava kiitäjä tuo turvallisuuden tunteen erämaassakin. Täällä, Lemmenjoen kansallispuistossa, tiemme johtaa kohti ikiaikaista Inaria.

Inarin ytimessä vastaanotto ei eroa juurikaan erämaan luonnosta; keskustassa tönöttää pieni kauppa, jonka vierustalle on asettunut kolme poroa viettämään sateista päivää. Tähän aikaan vuodesta näemmä muut eläimet ovat täällä yleisempi näky verrattaen ihmiseen. Ylitämme Inarinjärvestä kulkeutuvan kauniin Juutuanjoen, virran toisella puolella kopistelee kaksi upeaa hevosta metsikkötietä pitkin. Olemme perillä.

Taide osoittaa kulttuurin voiman

Tuuli kuiskii ja lintujen vieno viserrys kutsuu lähemmäs, kaukaa kaikuu suden ulvonta. Astumme mitä kauneimpaan näyttelytilaan, Saamelaismuseo Siidaan, jossa ihmeellinen luonto ja pohjoisen kansan juuret avautuvat näyttävästi ympärillemme.

Päänäyttely ohjaa kulkijan ensin tutustumaan Lapin erikoiseen ihmeeseen: kahdeksaan vuodenaikaan. Lähdemme kulkemaan eri luonnonvaiheiden läpi, joka todella hämmästyttää monikerroksisuudellaan. Mitä olikaan räkkä tai mitä kaikkea pitikään sisällään karhun vuosi? Entä kuinka uniikit jääkiteet syntyvät?

Askeleet kantavat luonnon kiertokulusta aikojen alkuun, missä ensimmäiset välähdykset menneisyydestä aukeavat. Jo 1700-luvulla ryhdyttiin tutkimaan pohjoisen kansan erityistä elämää. Kuninkaita matkaili kauas pohjoisen perukoille taltioimaan tietoa saamelaiskulttuurista. Pohjoisen kansalla oli oma tapansa tutkia todellisuutta: saamelaiset harjoittivat luonnonuskoa, joka toteutui shamanismina.

Saamelaisen shamanismin kolme keskeistä asiaa; olivat yhteys tämän- ja tuonpuoleisen välillä, maailman kolmikerroksisuus sekä uskonnollisen johtajan, noidan, kyky liikkua transsissa eri kerrosten välillä. Shamanistisen noidan keskeisin työväline tuonpuoleiseen oli noitarumpu. Rummut olivat luontouskon niin kutsuttuja ”pyhiä kirjoja”, mutta myös keskeisiä kansantaiteen helmiä.

Saamelaisten luontokeskeisyys ulottui arkeen asti. Poronhoito perustui luonnon rytmiin ja poronhoidosta tulikin saamelaisten merkittävin ja koko kulttuuria leimaavin elinkeino. Liikkuva elämä määritti taidemuodot. Saamelaisille kehittyi rikas kertomus-, joiku-, ja Leu'dd-perinne, sekä käsityötaito. Taiteen monimuotoistuminen kertoo kulttuurin voimasta ja kansallisesta heräämisestä.

Siida tarjoaa myös ulkomuseon, joka perustettiin Inariin jo vuonna 1959. Ulkomuseo muodostaa edelleen tärkeän osan Saamelaismuseon näyttelytarjonnasta. Ulkomuseo tarjoaa näkymän hirsirakennusten lisäksi eri saamelaisilla kulttuurialueilla käytössä olleisiin kota- ja laavurakennelmiin, turverakennuksiin sekä säilytys- ja pyydysrakenteisiin. Kyseisen Inarinjärven rannalla sijaitsevassa museokohteessa tiedetään olleen asutusta jo esihistoriallisena aikana, kivikaudella ja varhaisella metallikaudella, noin 6000–2000 vuotta sitten. Erityisen hieno kohde alueella on Mirhamintupa, käräjätupa, jonka seinät ovat täyttyneet tuomiotaan odottavien kaivertamista kirjoituksista.

Näyttely esitteli laajalti saamelaisten kädentaitoja; niin taidetta, koriste-esineitä, pukeutumista, kuin työkalujakin, jotka olivat kaikki todella näyttäviä ja koristeellisia. Näyttely ei pelkästään hieman raottanut verhoa, vaan avasi voimallisesti koko ikkunan saamelaisten menneeseen maailmaan, upeaan taiteeseen, kulttuuriin ja luontoyhteyteen. Vaikutuksen teki laajan näyttelyesineistön lisäksi vahva visuaalisuus, konkreettisuus ja kauniin äänimaailman ansiosta erityinen moniaistillisuus. Lopuksi askeleemme veivät revontulien luo, kun auditoriossa esitettiin luontokuvaaja Martti Rikkosen esitys Aurora Borealis.

Museosta muinaisuuteen

Siidan siivittämänä oli luontevaa edetä samoissa tunnelmissa metsän uumeniin, Taatsin aarnialueen kiinnostavimmalle luonnonpiirteelle ja muinaismuistojäänteelle, Seidalle. Rotkomaiseen pohjukkaan muodostunut syvä Taatsijärvi avautuu henkeäsalpaavana näkymänä, jonka kallioperän murros muodostuu 1,9 miljoonaa vuotta vanhasta Hetta-graniitista.

Seita on luonnon muovaama muinaismuistojäänne ajalta, jolloin saamen kansa yhä harjoitti luonnonuskoa. Ajalta, jolloin kristinusko ei ollut vielä tavoittanut pohjalaisia. Seitaa palvottiin ja sille uhrattiin, niin metsästysriistaa kuin rahaa ja korujakin.

Pyhää uhritilaisuutta toimitettiin noitarumpujen ja joikujen säestämänä. Näemme Seidan päällä yhä lepääviä poronsarvia, koruja, kukkia ja muita uhrituomisia. Kuljemme lähemmäs rotkon reunaa, jolloin koko järvi avautuu koko kauneudessaan, kanahaukka liitää rauhaisasti rotkon poikki, kirkas ja kantava ääni kaikuen, ja Seitan läheisyydestä paljastuu uljas Kirkkopahta, korkea kalliojyrkänne, jonka reunalta ajettiin ammoisina aikoina villipeuroja alas rotkoon, vanhan metsästystavan mukaan.

Uskottiin, että Seidan ympäristössä, kivipaaden halkeamissa ja luolissa, elivät henget ja haltiat, joiden kanssa luonnonkansa pyrki sopusointuun – ja niin sovussa lähdimme mekin, jättäen Seidalle muutaman kolikon, kauniista kokemuksesta kiittäen.

Astu mukaan matkalle menneeseen seuraamalla muinaisia museoseikkailujamme: Instagram @tattie #matkamenneeseen

Seuraa Tatjan, Akun ja Taimin seikkailua sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #matkamenneeseen #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros

Museot.fi -palvelun evästeasetukset

Museokortti kerää ja analysoi käyttäjädataa voidakseen kehittää digipalveluja ja kohdistaakseen sisältöjä, viestintää ja markkinointia. Käytämme ainoastaan toimintamme kannalta oleellisia lisäpalveluja.

Valitsemalla ”OK” hyväksyt, että Museokortti käyttää evästeiden ja pikseleiden avulla kerättyjä tietoja verkkopalvelujensa analytiikkaan, käyttötottumusten mittaamiseen, palvelujen kehittämiseen sekä sisältöjen, viestinnän ja markkinoinnin kohdentamiseen.

Valitsemalla ”En hyväksy” estät Museot.fi -palvelun evästeiden ja pikselien käyttämisen.

Matka menneeseen, osa 2:
Ikiaikainen Inari

Taide osoittaa kulttuurin voiman

Museosta muinaisuuteen

Seuraa Tatjan, Akun ja Taimin seikkailua sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #matkamenneeseen #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros

Matka menneeseen, osa 1:
Reidarin maailma