Kuule-kuuntelutapaaminen: Olli Aarni
Oulun taidemuseo, Oulu
- 17.9.2026 (16.30–18)
Kuule-kuuntelutapaamisessa Olli Aarni johdattelee ajan kuuntelemisen teemoihin. Miltä sekunti kuulostaa? Entä vuorokausi? Hidastuuko tai kiihtyykö aika sitä kuunnellessa?

Olli Aarni on äänen, musiikin ja tekstin parissa työskentelevä taiteilija. Hänen tuotantonsa ulottuu musiikkialbumeista radioteoksiin ja taiteilijakirjoista ääni-installaatioihin. Viime vuosina Aarni on tehnyt erilaisiin kestoihin liittyviä teoksia, joissa etualalle nousee aika itse eikä niinkään se, mitä sen sisällä tapahtuu. Tapahtumassa kuunnellaan tuttuja aikayksiköitä sekä vapaammin virtaavaa, yksiköihin jakamatonta aikaa.
Aarnin teokset käsittelevät muun muassa ajan kokemista, tiedon ja aistien välisiä yhteyksiä sekä aistien välisiä käännösprosesseja. Toisinaan käsitteelliset piirteet ovat teoksissa etualalla, kun taas toisinaan ne on upotettu ja piilotettu teosten uumeniin.
Suuri osa Aarnin tuotannosta koostuu albumeista ja äänitteistä, joita on julkaistu yli kahdenkymmenen nimikkeen verran neljässä maanosassa keskeisillä kokeellisen musiikin levy-yhtiöillä. Hän on lisäksi pitänyt yksityisnäyttelyitä gallerioissa, osallistunut ryhmänäyttelyihin ja tehnyt tekstiä ja ääntä yhdistäviä teoksia muun muassa kirjallisuustapahtumiin, radiofestivaaleille ja Ylelle. Hän on työskennellyt yhdessä myös tieteilijöiden, runoilijoiden, kuvataiteilijoiden ja muusikoiden kanssa.
Tapahtuma sisältyy taidemuseon pääsylipun hintaan: 9–12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti, Kaikukortti ja kulttuurisetelit (Epassi, SmartumPay sekä Edenredin Virike-kortti) käyvät myös maksuvälineenä.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Näyttelyesittely: Huomisen vaatekaappi
27.5.2026 - 23.9.2026 - Näyttelyesittely: YUIMA NAKAZATO - GLACIER
3.6.2026 - 7.10.2026 - JuoppoJoogaa - Olga Prokhorovan performanssisarja Oulussa
7.8.2026 - 16.10.2026 - Taidemuseon syyskauden 2026 kirjaklubit
22.8.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Perinteen kasvot - srilankalainen naamiotaidepaja
23.8.2026 - Taide-tiede -maaperätyöpaja
25.8.2026 - Asiasta kukkaruukkuun
27.8.2026 - Huomisen vaatekaappi & tulevaisuuden muotisuunnittelu
15.9.2026 - Huomisen vaatekaappi & tulevaisuuden muotisuunnittelu
15.9.2026 - Kuule-kuuntelutapaaminen: Olli Aarni
17.9.2026 - Croquis-piirustustyöpajat Oulun taidemuseolla
19.9.2026 - Taidemuseon syyskauden 2026 kirjaklubit
19.9.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Varjokarhun tarinat
20.9.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Varjokarhun tarinat
20.9.2026 - Croquis-piirustustyöpajat Oulun taidemuseolla
3.10.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Safer Sound - taiteen turvapaikka
11.10.2026 - Taidemuseon syyskauden 2026 kirjaklubit
17.10.2026 - Croquis-piirustustyöpajat Oulun taidemuseolla
7.11.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Kazakstanin vivahde - Ornamenttien taidepaja
8.11.2026 - Taidemuseon syyskauden 2026 kirjaklubit
14.11.2026 - Croquis-piirustustyöpajat Oulun taidemuseolla
28.11.2026 - Taidemuseon syyskauden 2026 kirjaklubit
12.12.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Äänet ja värähtelyt – yhteiset soinnut
13.12.2026 - Monikulttuurikalenteri2026: Äänet ja värähtelyt – yhteiset soinnut
13.12.2026
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Oulun taidemuseo
Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki
044 703 7471
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/9/0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Edenred, Epassi, Kaikukortti, SmartumPay


