Jukka Korkeila – Pimeys on täynnä valoa
Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeenlinna
- 5.6.2025–19.10.2025
Näyttely esittelee kuvataiteilijan Jukka Korkeilan laajaa ja monimuotoista taiteellista tuotantoa retrospektiivisellä otteella uran alkuvaiheista 1990-luvulta aivan nykyhetkeen.
Pimeys on täynnä valoa -näyttely esittelee Hämeenlinnassa syntyneen ja kasvaneen kuvataiteilijan Jukka Korkeilan (s. 1968) laajaa ja monimuotoista taiteellista tuotantoa retrospektiivisellä otteella uran alkuvaiheista 1990-luvulta aivan nykyhetkeen. Korkeila tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta tilallisuudella, installaatioilla ja piirroksilla on hänen taiteellisessa työskentelyssään merkittävä rooli. Hämeenlinnan taidemuseon näyttely nostaa esiin myös sellaisia teoksia taiteilijan tuotannosta, joita on ollut esillä Suomessa harvemmin tai ei koskaan.
Jukka Korkeilan teosten pääroolissa esiintyy usein alaston mieshahmo ja hän käsittelee teoksissaan usein avoimesti ja rohkeasti seksuaalisuuteen, erityisesti homoseksuaalisuuteen, ja seksuaalivähemmistöihin liittyviä teemoja. Samaan aikaan henkisyydellä ja uskonnollisella, erityisesti ortodoksisella maailmankatsomuksella on vahva rooli Korkeilan taiteessa. Korkeilan taiteessa ruumiillisuus ja lihallisuus yhdistyvät henkisyyden ja tuonpuoleisuuden teemoihin, joissa painottuvat ilo, lohtu ja luja sitoutuminen toivoon ja sen ylläpitämiseen maailmassa.
Näyttelyn avautumisen yhteydessä julkaistaan Jukka Korkeilan taiteellista tuotantoa myös retrospektiivisellä otteella valottava julkaisu. Julkaisuun ovat artikkelit kirjoittaneet kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, FT Livia Hekanaho, kuvataiteilija Jukka Korkeila sekä taidehistorioitsija, FT Juha-Heikki Tihinen. Kirjaan on valittu julkaistavaksi Korkeilan taiteeseen keskittyvissä kirjoissa aiemmin julkaisemattomia teoskuvia. Julkaisu täydentää kuvaa Jukka Korkeilan tuotannosta ja tuo siitä esiin uusia puolia.
Jukka Korkeila on työskennellyt kuvataiteilijana jo 30 vuoden ajan ja hänen teoksiaan on ollut esillä 26 eri maassa, mm. São Paulon biennaalissa vuonna 2004. Korkeilalle on myönnetty Vuoden nuori taitelija -palkinto vuonna 1999, William Thuring -palkinto vuonna 2009 ja kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2019. Hän on opiskellut kuvataidetta, arkkitehtuuria ja sisustussuunnittelua Suomessa ja Saksassa. Jukka Korkeila asuu ja työskentelee Berliinissä, Helsingissä ja Glauburg-Stockheimissa, Oberhessenissä.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Hämeenlinnan taidemuseo
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
(03) 621 3017, (03) 621 2669
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/10/0 €
Maksutavat
Pankkikortti, Visa, Smartumin kulttuuriseteli
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-17:00 |
La | 11:00-17:00 |
Su | 11:00-17:00 |
www.hameenlinnantaidemuseo.fi/vierailu/poikkeusaukioloajat