Tapahtuma
 

Taiteilijatapaamisessa Anna Kontek

Teatterimuseo, Helsinki

  • 12.3.2025 (17-18.30)

Lavastaja, pukusuunnittelija Anna Kontekin taiteilijatapaamisessa keskustellaan hänen urastaan ja muistoistaan Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa.

 

Puolalaissyntyinen Kontek valmistui Varsovassa arkkitehdiksi vuonna 1975 ja tuli sitten Suomeen opiskelemaan lavastustaidetta Taideteolliseen korkeakouluun. Hän teki lopputyönsä Suomen kansallisoopperaan 1982 ja sai sinne myös kiinnityksen. Kontek jäi eläkkeelle Kansallisoopperasta vuonna 2020, mutta jatkaa edelleen uraansa freelancerina.

Taiteilijatapaamisessa keskustellaan Anna Kontekin uran vaiheiden lisäksi hänelle itselleen mieleenpainuneimmista produktioista ja muista muistikuvista työskentelystä ja työtovereista Kansallisoopperassa ja muissa teatteri- ja oopperataloissa. Tilaisuudessa kuullaan myös, millaista lavastajan ja pukusuunnittelijan työ on: miten suunnitelma syntyy ja kehittyy, mitä työvaiheita prosessiin liittyy, mitä kaikkea on otettava huomioon.

Taiteilijatapaaminen liittyy museossa esillä olevaan Kontekin retrospektiivinäyttelyyn Lumottu tila. Kontekia haastattelee yliopistonlehtori Laura Gröndahl.

Museon pääsylipulla tai Museokortilla.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki

Näyttelyinfo: 040 1922 300

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Teatterimuseo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

16/8/6 €

Maksutavat

SmartumPay ja Smartumin setelit

 

Kohdetta lähellä olevat museot