Tapahtuma
 

AGF: kuu-tee kuuntelutapaaminen - Yhdessä kuuntelemista ja sisäänpäin sulautumista

Oulun taidemuseo, Oulu

  • 15.5.2025 (16.30–18)

Taiteilija AGF:n ohjaamassa kuuntelutapaamisessa vierailee taiteilja Lau Nau.

 

Tervetuloa taiteilija AGF:n ohjaamaan kuuntelutapaamiseen Oulun taidemuseolle to 15.5. klo 16.30–18. Vierailevana taiteilijana Lau Nau. Tapaaminen järjestetään Satula-tilassa.

Lau Nau eli Laura Naukkarinen on säveltäjä ja äänitaiteilija, jonka musiikki liikkuu elektroakustisen kokeilun ja lauluntekemisen rajoilla. Hän on julkaissut 10 täyspitkää albumia, joista viimeisimmät ovat bändialbumi ”Aphrilis” ja Buchla 200 -modulaarisyntetisaattorilla sävelletty ”5 x 4”. Lau Nau tunnetaan Jussi-palkitusta elokuvamusiikistaan ja monikanavaisista ääni-installaatioistaan, ja hän on esiintynyt aktiivisesti ympäri maailmaa, muun muassa Super Deluxessa Tokiossa, The Labissa San Franciscossa ja Pioneer Worksissa New Yorkissa. Hän vetää Turussa kuukausittaista ääni- ja kuuntelutapaamista.

Tapahtuma järjestetään englanniksi, mutta epämuodollista tulkkausta on tarjolla suomeksi. Kaikenikäisille suunnattuihin yhteisöllisiin kuuntelutapaamisiin voi osallistua museon pääsylipulla. Museokortti, Kaikukortti ja kulttuurisetelit (Epassi, SmartumPay sekä Edenredin Virike-kortti) käyvät myös maksuvälineenä. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lue lisätietoa kuu-tee kuuntelutapaamisista taidemuseon verkkosivuilla: https:/­/­ouluntaidemuseo.fi/­nayttely/­agf-kuu-tee-kuuntelutapaamiset/­

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Oulun taidemuseo
Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki

044 703 7471

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/7/0 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Edenred, Epassi, Kaikukortti, SmartumPay

 

Kohdetta lähellä olevat museot