Aapo Huhta: Gravity

Uusissa koruttoman mustavalkoisissa töissään Aapo Huhta täyttää valokuvansa niin läpitunkemattomalla pimeydellä, että jopa taivaanranta liukenee siihen. Öistä tyhjyyttä asuttavat hahmot näyttävät kietoutuneen maidonvalkeaan sumuun tai jäävän jonkinlaisen kosmisen säteilyverhon taakse. Ne ovat sekä kipeän ruumiillisia että äärettömän kaukana, kuin visuaalisia kaikuja toisesta ulottuvuudesta. Hahmot eivät paljasta mitään asuttamastaan tilasta, koska niiden olemassaoloa eivät säätele meidän tuntemamme fysiikan lait.

Kolmiulotteisuus on uhattuna, kun Huhta purkaa valokuvauksen figuratiivista perinnettä. Analogisilla prosesseilla ja työtavoilla Huhta vääntää teoksissaan avaruutta ja aikaa lähes groteskeille mutkille. Hän vääristelee ihmiskehon ääriviivoja vimmatusti: näitä olentoja on pidettävä ennen muuta kuolevaisina.

Kuvasarjassa Gravity (Painovoima) Huhta jatkaa matkaansa eksistentiaalisten löytöjen polulla. Hän on keskittynyt taiteellisessa tuotannossaan aina ihmisen ja ympäröivän tilan suhteeseen ja etääntynyt vuosien mittaan dokumentaarisilta juuriltaan yhä abstraktimpaan suuntaan. Ihmishahmo on edelleen Huhdan vakioaihe, mutta se on aina äärimmäisen anonyymi. Kuten jo aiemmassa sarjassa Omatandangole, varjomaiseksi siluetiksi pelkistetystä yksittäisestä ihmisruumiista tulee ihmisyyden symboli, joka saa lukuisia merkityksiä. Sarjassaan Gravity Huhta kääntää tähänastisen väripalettinsa yllättäen päälaelleen jättämällä taakseen porottavan auringonpaisteen, jonka läpitunkemia aiemmat työt ovat olleet. Kun päivä kääntyy iltaan, kuoleman läsnäolo tulee tykö.

Gravity tuntuu tapahtuvan täpärästi suunnatonta mustaa aukkoa ympäröivän tapahtuma-horisontin ulkopuolella, limbossa, jossa niin aine kuin käsitteetkin muuttavat muotoaan romahduksen partaalle. Kehon hajoaminen näyttäytyy koko kauheassa kauneudessaan Huhdan hylätessä ihmisyksilön kuvaamisen normit. Ikuisen yön keskellä Gravityn ulkoavaruus on täynnä vihjeitä siitä, mitä on edessä, kun viimeisetkin voimat pettävät: loppu on pysyvästi kuiva maisema. Tältä siis näyttää rauha.

Helen Korpak
suomentaneet Markku Päkkilä ja Helka Sivill

∗∗∗
Valokuvataiteilija Aapo Huhta (s.1985) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Hänen työnsä keskittyy kokeelliseen dokumentarismiin ja kemiapohjaisen kuvan mahdollisuuksiin ja mahdottomuuksiin. Huhta on julkaissut kolme valokuvakirjaa. Vuonna 2016 hänellä oli ensimmäisenä suomalaisena valokuvaajana yksityisnäyttely Tukholman Fotografiskassa hänen saatuaan museon jakaman nuoren pohjoismaisen valokuvaajan palkinnon. Vuonna 2020 hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Taiteellisen työskentelyn ohella hän toimii vierailevana opettajana Kuvataideakatemiassa ja Lahden Muotoilu- ja taideinstituutissa.