VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Nupit Kaakossa! – Eteläkarjalaisen nuoriso- ja dj-kulttuurin vuosikymmenet

Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta

  • 5.4.2025–30.11.2025

Vedetään Jamekset, Beaversit tai Levikset jalkaan, laitetaan geeliä permanenttiin tai sivuheitto-otsikseen. Valitaan tolppakorot, maiharit tai balleriinat. Otetaan suunnaksi VPK-talo, Toppala, Monari, Twilight, Dangers tai Doris. Mennäänkö kuuntelemaan bändiä vai tanssimaan?

 
Vuoden 1976 farkkumuotia Lappeenrannan Nashville
-vaateliikkeessä. Kuva Dj Hammun kotialbumi.

Disco eli discothèque rantautui Suomeen 1960-
luvun lopulla, ja sen kulta-aikaa elettiin 1970-luvulta eteenpäin. Discoissa tanssittiin levymusiikin tahdissa, kun aiemmin musiikkia oli soittanut useimmiten liveorkesteri. Discot synnyttivät oman ammattikuntansa, disc jockeyt eli dj:t. Suomeksi sana kääntyi tiskijukaksi. Lappeenranta oli Suomen discokulttuurin keskeisiä paikkoja 1970-luvulla. Ensimmäisen tiskijukkien SM-tittelin vei Dj Edward Lappeenrannasta vuonna 1977. Lappeenrannassa tehtiin samana vuonna myös dj-soiton Guinnessin ennätys, kun Dj:t Hammu, Ina ja Usa soittivat musiikkia 101 tuntia putkeen. Nupit Kaakossa! -näyttelyssä tanssitaan läpi eteläkarjalaisen nuorisokulttuurin vuosikymmenten 1970-luvulta 2010-luvulle. Tunnelmaa pitää yllä Showmaster Dj Edward (1955 – 2019) kollegoineen.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Etelä-Karjalan museo
Kristiinankatu 15, 53900 Lappeenranta

040 130 9218

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Etelä-Karjalan museo, Kristiinankatu 15, 53900 Lappeenranta


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Pääsymaksut 11/8/0 €

Maksutavat

Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

AVOINNA 2.1.-1.6. ja 19.8.-30.12. ti-su 11-17, 2.6.-17.8. ma-pe 10-18, la-su 11-17 SULJETTU 1.1., 18.-21.4., 30.4.-1.5., 29.5., 20.-21.6., 6.12., 23.-26.12. ja 31.12.

Teemat

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot