Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Joulunaika Ett Hem –museossa

Ett Hem -museo, Turku

  • 30.11.2024–5.1.2025

Joulukuussa Ett Hem -museo puetaan jouluiseen asuun.

 
Salonki jouluasussa

Kävijät toivotetaan tervetulleiksi Alfred ja Hélène Jacobssonin ajan joulunviettoon. Museo, joka alun perin oli pariskunnan yksityiskoti ja lahjoitus Åbo Akademin säätiölle, on sisustettu pariskunnan taiteella, tekstiileillä ja huonekaluilla. Seiniä koristavat muun muassa Albert Edelfeltin, Helene Schjerbeckin ja Elin Danielson-Gambogin taideteokset.

Jouluaukiolon aikana, 30. marraskuuta – 5. tammikuuta, museossa esitellään ajalle tyypillisiä koristeita ja perinteitä, joita Jacobssonin perhe vaali. Kirjeiden, kotitalouskirjojen ja tarinoiden avulla Jacobssonien joulu- ja uudenvuodenvietto herää henkiin joulupöydän antimista lahjojen antamiseen. Museokaupasta löytyy tuotteita, joihin on ammennettu inspiraatiota museon omista kokoelmista.

Yleisöopastuksia järjestetään aukiolopäivinä klo 11:15 ja 14:15. Opastusryhmien koko on 1-20 henkilöä ja opastukselle pääsee saapumisjärjestyksessä. Ei ennakkoilmoittautumista.

Museossa on aina paikalla keskusteluopas, joka mielellään kertoo museosta kävijöille.

Tervetuloa viettämään historiallista joulua Ett Hem -museoon!

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Osana kulttuurikierrosta

Museon yhteystiedot

Ett Hem -museo
Piispankatu 14, 20500 Turku

050 363 2982

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Ett Hem -museo, Piispankatu 14, 20500 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

5/4/2 €

Maksutavat

Käteinen, Visa, American Express, JCB, MasterCard, Maestro, Museokortti, Smartum, E-passi

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 11:00-16:00
To 11:00-16:00
Pe 11:00-16:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

Avoinna 30.11.2024-5.1.2025

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot