Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Summer on Paper

Orimattilan taidemuseo, Orimattila

  • 13.6.2024–25.8.2024

Summer on Paper luo tunnekylläistä kesämaisemaa.

 
Jenni Hiltunen: Summer on Paper

Jenni Hiltusen näyttely Summer on Paper maalaa vahvoja ja jännitteisiä näkymiä kesästä. Niissä vuodenaika on läsnä valona, kirkkaina väreinä, uima-asuihin sonnustautuneina naishahmoina, mutta myös varjoina, kaipuuna ja kipuilevina hetkinä. Näyttely keskittyy paperipohjaisiin öljymaalauksiin viime vuosilta aina tähän päivään saakka.

Hiltusen teoksissa väreihin, asentoihin ja eleisiin sekä teosten ekspressiiviseen ilmeeseen sisältyy voimakas tunnelataus. Kuvaston keskiössä oleilevat monitulkintaiset naishahmot, jotka esiintyvät pitkästyneinä, pohdiskelevina tai haastavat suoralla katseellaan. Teoksissa tutkitaan maailman kokemista feminiinisen kehon kautta sekä 1990-luvulla elettyä tyttöyttä, ulkopuolisuuden ja esikuvattomuuden värittämää aikaa. Nuoruuden kipuilun haikea pohjavire kaikuu hahmojen poissaolevissa ja sulkeutuvissa eleissä kesän luodessa tunteelle kontrastin.

Kesä ja nuoruus soljuvat silti yhteen, samankaltaiseen olemisen tapaan. Myös paperi kepeänä ja hauraana materiaalina asettuu samalle merkitysjatkumolle. Näyttelyn nimi Summer on Paper jatkaa yhteensulautumisen ajatusta. Nimen voi lukea sanaleikiksi, joka viittaa teoksen toteutustapaan: kesä on ikään kuin aineellistunut paperille, levittäytynyt väreinä ja muotoina sen huokoiseen pintaan.

Niin ikään Jenni Hiltusen työskentelyssä paperi ja kesä pukeutuvat samoihin määreisiin. Hän liittää paperille maalaamiseen keveyden, helppouden ja kokeilemisen rajattomuuden. Maalausjälki näyttäytyy välittömänä ja virtuoosimaisen huolettomana – maalaamisen nautinnollisuus, nopea rytmi ja siveltimen liike ovat teoksissa vahvasti läsnä. Samoin tekijä ja prosessi käyvät erottamattomiksi: "Maalaus on tapa elää. […] Etsin, tavoittelen, ajattelen maalauksen kautta", Hiltunen kiteyttää.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Orimattilan taidemuseo
Lahdentie 65, 16300 Orimattila

044 781 3567

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Orimattilan taidemuseo, Lahdentie 65, 16300 Orimattila


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

7/4/0 €

Maksutavat

Käteinen, maksukortit

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-17:00
Ke 12:00-16:00
To 12:00-16:00
Pe 12:00-16:00
La Suljettu
Su Suljettu

31.5.2024 saakka ti 12–17 ja ke–pe 12–16. 1.6.–12.6.2024 suljettu näyttelyvaihdon vuoksi. 13.6.–25.8.2024 avoinna ke–su klo 10–16.

Näyttelyn tekstit kielillä