Tapahtuma
 

Avoin taidepaja pe 19.7. klo 13–16: Leikitään sanoilla –kantaaottava sanataidepaja

Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeenlinna

  • 19.7.2024 (13.00–16.00)

Avoimessa taidepajassa pe 19.7. klo 13–16 tehdään erilaisten leikillisten harjoitusten avulla kantaaottavaa sanataidetta.

 

Avoimessa taidepajassa leikitään sanoilla ja tehdään niistä kantaaottavaa taidetta. Sanoilla viestimme muille itsestämme ja ajatuksistamme sekä luomme todellisuutta ympärillämme. Sanoilla voimme myös vaikuttaa ja muokata mielipiteitä. Sanoilla on valtaa. Taidepajassa osallistuja saa luoda oman kantaaottavan sanataideteoksensa valitsemastaan näkökulmasta. Taidepajan materiaalina hyödynnetään kierrätettyjä sanomalehtiä ja työskentelyn avuksi on tarjolla erilaisia toimintaa ohjaavia tehtäviä ja harjoituksia, joiden avulla jokainen voi onnistua.

Avoimessa taidepajassa työskennellään omatoimisesti mutta paikalla on myös apuna pajaohjaaja. Avoin taidepaja järjestetään taidemuseon Lohrmann-rakennuksen työpajatilassa.

Taidepajaan saa tulla juuri sellaisena kuin on – ennakko-osaamista ei tarvita. Arvoihimme kuuluu, että jokainen saa olla museossa oma itsensä ja jokaisella on oikeus kokea museo turvallisena paikkana.

Tapahtuma on esteetön

Avoin taidepaja sisältyy museon pääsylipun hintaan. Liput 12/10/0 €. Meille käy myös museokortti.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Museon tapahtumat

Osana kulttuurikierrosta

Museon yhteystiedot

Hämeenlinnan taidemuseo
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna

(03) 621 3017, (03) 621 2669

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/10/0 €

Maksutavat

Pankkikortti, Visa, Smartumin kulttuuriseteli

Tapahtuma-tyypit

Hakusanat

työpaja, taidepaja, sanataide
 

Kohdetta lähellä olevat museot