Tapahtuma
 

Fredagar p Sibbe: Astro Can Caravan

Sibelius-museo, Turku

  • 17.5.2024 (19:00-20:15)

"Maailmankaikkeusmusiikkiyhtye" Astro Can Caravanin konsertti Sibelius-museossa.

 

Astro Can Caravan on Kuopiossa vuonna 2001 perustettu maailmankaikkeusmusiikkiyhtye, jonka alkuperinen esikuva oli yhdysvaltalainen Sun Ra And His Arkestra. Kokoonpano alkoi nopeasti kasvaa kun mukaan houkuteltiin kaikki tuntemamme puhaltajat ja lymsoittajat, ja suurimmillaan yhtye nhtiin muutamilla keikoilla jopa 18- henkisenä. Yhteensä vuosien saatossa karavaanin kyydissä on kulkenut yli 50 muusikkoa, monet heistä maamme jazz- ja vaihtoehtomusiikin krkinimiä. Astro Can Caravan on julkaissut neljä albumia ja esiintynyt festivaaleilla kuten Tampere Jazz Happening, Flow ja Sideways.

Otto Eskelinen – alttosaksofoni, huilu.

Yhtyeen primus motor, trkein sveltjä ja sovittaja. Monien pienempien ja suurempien yhtyeidensä lisksi tmä sormioiden ja puhaltimien taitaja on sveltnyt paljon musiikkia mys teatteriin, tanssiin, sirkukseen, elokuvaan, jne

Faarao Pirttikangas – kitara, syntetisaattori.

Astrojen ohella Pirttikangas on valloittanut maailmaa omaperisellä kitaroinnillaan ja laulullaan deltabluesfunkbndi Cosmo Jones Beat Machinessa ja Faaraona kansanmusiikillisemmin sekä soolona että bndinsä Kuhmalahden Nuubialaisten kanssa. Astroissa hnet voi kuitenkin kuulla jopa syntetisaattorisoolossa.

Tomi Kosonen – tenorisaksofoni.

Kosonen tunnetaan parhaiten syntetisaattoridiscoyhtye Aavikosta, mutta hnet on saattanut tavata mys saksofonistina rokkibndissä, vntmssä sampleria rppikeikalla tai esittmssä sveltmnsä nykytanssiteosta kitaralla.

Pauli Lyytinen – sopraano- ja tenorisaksofoni.

Palkittu saksofonisti tunnetaan monien omien bndiensä johtajana, mutta mys solistina yhtyeissä kuten Raoul Bjorkenheim eCsTaSy. Vaikka Lyytinen on vaikuttanut mys Astro Can Caravanin riveissä yli 20 vuotta, vasta nyt kuullaan Astrossa hnen svellyksin.

Ville Huovinen – baritonisaksofoni.

Kuopiolaislhtisen Ville Huovisen baritonisaksofoni tuo yhtyeen soundiin ryhti, tulta ja tappuraa. Pivtikseen Ville tuuttailee saksofonia Ilmavoimien soittokunnan riveiss.

Erno Haukkala – pasuuna, huilu.

Luottopasunisti Haukkala on soittanut luultavasti niin monessa bndissä ettei enä itsekkn muista. Merkittvimpiä lienevt ainakin Alamaailman Vasarat, Soul Captain Band, Asa & Jtkjtkt ja Nicole Willis & Soul Investigators.

Eero Savela – trumpetti.

Savela trumpetteineen on yleensä ollut siellä missä Haukkala pasuunoineen, muodostaen yhdessä legendaarisen Eero & Erno -vaskisektion. Lisksi hn on soittanut ja sveltnyt monipuolisesti kaikkea lastenmusiikista jazziin ja sirkuksesta radioteatteriin. Vuonna 2009 Savela hoiti Astro Can Caravanin basistin tehtvt tuuballa.

Janne Mathlin – rummut.

Janne Mathlin on toiminut muusikkona useissa eri yhtyeissä, teatteriprojekteissa ja TV- tuotannoissa. Lisksi hn on toiminut pedagogina eri musiikkiopistoissa. Viime vuosina Mathlin on tyskennellyt pitkn linjan muusikoiden Tuomari Nurmion sekä Eero Raittisen kanssa Knucklebone Oscar -yhtyeessä soittaen pasiassa gospelia ja bluesia. Astro Can Caravaniin Mathlin liityi 2019.

Arttu Hasu – basso.

Armoitettu bassotaiteilija Arttu Hasu on ehtinyt kiertä maailman klubeja niin indieyhtye Rubikin kanssa kuin Suomen suurimpia lavoja Lauri Thkn yhtyeessä. Hn oli Astrojen alkuperinen basisti jo vuonna 2001 ja svelsi useita varhaisista kappaleistamme. Onkin ilo saada hnet takaisin miehistmme monien vuosien jlkeen. 

Liput 15/25. Huom. Konserttilippuja ei voi ostaa Museokortilla.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku

050 337 6906, 050 362 5828

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

7/5, ryhmt 5/ hl (vh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5, grupper 5/pers (minst 10) Konserternas pris avviker.
| 7/5, groups 5/person (min. 10) The price of the concerts may vary.

Maksutavat

Kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum-kulttuurisetelit
Kontanter, allmnnaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-kultursedlar
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum

Tapahtuma-tyypit

Hakusanat

sibeliusmuseo, konsertti
 

Kohdetta lähellä olevat museot