Tapahtuma
 

Sibbe Live!: Nokkahuiluguru

Sibelius-museo, Turku

  • 27.3.2024 (19.00-20.00)

Tunnin kestvss Nokkahuiluguru-esityksessn Eero Saunamki ky lpi nokkahuilun historian keskiajalta nykypivn.

 

Moni ajattelee nokkahuilun olevan vain se kermanvrinen, muovinen pilli, jota soitetaan koulun kevtjuhlissa hieman epvireisesti. Ammattilaisen ksiss nokkahuilu on kuitenkin erittin monipuolinen ja kiehtova soitin, jonka historia ulottuu lhes tuhannen vuoden taakse. Nokkahuilu on maailman vrinymmrretyin soitin!


Eero Saunamki on toiminut ammattinokkahuilistina 20 vuoden ajan. Saunamki on esiintynyt lukuisia kertoja sinfoniaorkestereiden solistina, kantaesittnyt kymmeni teoksia ja hn on tunnettu esiintymisistn mm. Linnan juhlissa. Saunamen soittoa kuullaan kamarimusiikkifestivaalien, klubien ja nitteiden lisksi mm. elokuvissa, tietokonepeliss ja hnen omalla YouTube-kanavallaan. Saunamki opettaa nokkahuilunsoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja tyskentelee rytmimusiikin parissa mm. Kaartin Combossa. Saunamen muusikkotausta on erittin monipuolinen ja hnen tavoitteenaan on osaamisensa ja persoonansa avulla tuoda nokkahuilua tunnetuksi positiivisella tavalla.


Esityksess soitetaan teoksia sek taustoitetaan niit kertomalla soittajan omaan henkilhistoriaan sek nokkahuiluun ja sill soitettavan musiikin historiaan liittyvi tarinoita. Tutuksi tulevat niin keskiaikaiset narrit, ylhiset Keski-Euroopan hovit, nokkahuilun kulta-aika 1700-luvun alussa kuin mys oman aikamme ksitykset nokkahuilusta koulu- ja nykymusiikkisoittimena. Esityksess kytetn kymment erilaista nokkahuilua pienest garklein-nokkahuilusta ja suureen kontrabassonokkahuiluun.


Tiesittek, ett maailman suurin nokkahuilu on yli kolme metri korkea? Tai ett nokkahuilun avulla opetettiin hkkilintuja laulamaan 1700-luvulla? Nokkahuilulla voi beatboxata ja sill voi soittaa mys pop- musiikkia – Nokkahuiluguru-konseptissa Saunamen tarkoituksena on hmmstytt ihmisi kuin taikuri tempuillaan tuomalla esiin nokkahuilun positiivisia ominaisuuksia.

Liput 15/12. Huom. Konserttilippuja ei voi ostaa Museokortilla.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku

050 337 6906, 050 362 5828

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

7/5, ryhmt 5/ hl (vh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5, grupper 5/pers (minst 10) Konserternas pris avviker.
| 7/5, groups 5/person (min. 10) The price of the concerts may vary.

Maksutavat

Kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum-kulttuurisetelit
Kontanter, allmnnaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-kultursedlar
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum

Tapahtuma-tyypit

Hakusanat

Sibelius museo, Konsertti
 

Kohdetta lähellä olevat museot