Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Jaakko Niemel: Praakk

Oulun taidemuseo, Oulu

  • 10.1.2024–26.5.2024

Hylky tarkoittava Praakk on menetyst ja kaipuuta ksittelev nyttely merenkulusta ja merikapteeni-isn liittyvist muistoista.

 
Jaakko Niemel: Nostalghia, 2019. Videoanimaatio. Pysytyskuva.

Jaakko Niemellle (s. 1959 Raumalla) hylky on eletyn elmn symboli. Se kantaa mukanaan muistoja ja samalla, se hajoaa ja murtuu pois. Meri, laivat ja merenkulku ovat olleet taiteilijalle trkeit jo lapsuudesta saakka. Niiden tarkempi tarkastelu alkoi kuitenkin vasta vuonna 2012 taiteilijan Nostalgia-tutkimusprojektissa, jossa Niemel halusi tutustua jo edesmenneeseen merikapteeni-isns paremmin.

”Olen merikapteenin poika. Isni oli paljon merill ollessani pieni. Tmn takia en ehtinyt kovin hyvin tutustua hneen. Kun is tyuransa loputtua tuli kotiin, hn sairastui melko pian dementiaan ja menetti puhekykyns. Is kuoli vuonna 1985 ollessani 26-vuotias. Myhemmin olen ymmrtnyt, ett isni poissaolo ja kuolema ovat vaikuttaneet elmni suuresti.”

Niemel rakentaa tilallisia installaatioita, joissa kuljetaan valojen ja varjojen maastoissa. Taiteilijan tyskentely liikkuu yksiltasolla luopumisen ja kaipauksen sek yhteiskunnallisesti tuhoutumisen ja rappion teemoissa. Oulun taidemuseon nyttelyyn Niemel rakentaa kaksi tilallista kokonaisuutta, jotka koostuvat videoanimaatioista, nest sek valosta. Lisksi nyttelyss nhdn mm. arkistomateriaalia matkoilta, jota taiteilija teki isns vanavedess.

Raumalla ja Helsingiss tyskentelev Jaakko Niemel on toiminut kuvataiteilijana 1980-luvulta lhtien. Hn tyskentelee monivlineisesti mm. grafiikan sek tila-, valo- ja videoteosten parissa. Niemel on opiskellut kuvataiteilijaksi Kankaanpn taidekoulussa ja valon arkkitehtuuria Aalto Yliopistossa. Valtionpalkinnolla vuonna 2005 palkittu taiteilija on toteuttanut mys lukuisia julkisia teoksia.

Nyttelyn videoanimaatiot on tehty yhteistyss Paula Lehtosen, Antti Laakson, Kai Kostackin, Oliver Walterin ja Martin Felken kanssa. Teosten nimaailmoista vastaavat Verneri Pohjola, Antti Niemel ja Alessandro Scarlatti.

Tutustu taiteilijan verkkosivuihin: https:/­/­www.jaakkoniemela.com/­

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Oulun taidemuseo
Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki

044 703 7471

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/7/0

Maksutavat

Kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit, Edenred, Epassi, Kaikukortti, SmartumPay

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-19:00
Ke 09:00-19:00
To 09:00-19:00
Pe 09:00-19:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00
 

Kohdetta lähellä olevat museot