JOULUTARJOUS: Museokortteihin kuukausi kaupan päälle (12 kk + 1 kk)
Anna lahjaksi >
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

TYÖN KUVIA

Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna

  • 19.1.2024–14.4.2024

Valokuvanäyttely museon kokoelmista

 
Savonlinnan kauppatorin lehtimyyjä kesällä 1938. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo.

Sata vuotta sitten seitsemän suomalaista kymmenestä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Suurin osa työstä tehtiin pelloilla, navetoissa ja metsissä. Varsinkin metsätyöt muuttuivat 1950-luvulla, jolloin moottorisaha syrjäytti pokasahan. Mainos- ja lehtikuvaajana paremmin tunnettu Aarne Pietinen ehti tallentaa kuviinsa tukkilaiskämppien tunnelmia ajalta ennen moottorisahoja.

Teollisuudesta elantonsa hankki vuonna 1920 vain joka kymmenes suomalainen. Valtaosa teollisuudesta oli metsäteollisuutta ja elintarvikkeiden jalostusta eli sahoja, paperiteollisuutta, meijereitä, myllyjä, lihanjalostusta. Pieni osa työllisistä sai elantonsa palveluista, kaupasta, liikenteestä ja rakentamisesta. Työtehtävinä ne tarkoittavat kauppiaita, opettajia, piikoja, poliiseja, rautatieläisiä, merimiehiä sekä talojen ja tieverkon rakentajia.

Näyttelyn kuvissa näkyy myös kotona tehty työ. Maaseudun perinteisiä, jokapäiväisiä askareita tallensi savonlinnalainen valokuvaaja Viljam Sihvonen, joka kävi kuvaamassa mm. värttinällä kehräämistä Laatokan Karjalassa sekä pyykkimummoja Punkaharjulla.

Työn kuvia -näyttelyn vanhimmat kuvat ovat viime vuosisadan alusta, uusimmat 1960-luvulta.

TYÖN KUVIA, 19.1.–14.4.2024, Riihisaari – Savonlinnan museo.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Riihisaari – Savonlinnan museo
Riihisaari

044 417 4466

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/5/6/0 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Edenredin maksukortti ja sovellus, ePassi, Smartumin kulttuuriseteli ja Smartum Pay sekä Savonlinnan Kaikukortti. Veikkaus-kortilla ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin. Hostelkortin haltijalle sisäänpääsy ryhmälipun hinnalla.

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Avoinna heinä-elokuussa päivittäin klo 10-18. Suljettu 7.4., 23.–24.6., 5.10., 6.12. ja 18.–24.12.2023.

 

Kohdetta lähellä olevat museot