Erkki Pirtola: Teoksia paperille
HAM Helsingin taidemuseo, Helsinki
- 8.9.2023–4.2.2024
HAMin syyskauden aloittava näyttely luo katsauksen taiteilija, kriitikko ja ITE-taideasiantuntija Erkki Pirtolan (1950–2016) omaan taiteellisen tuotantoon.
Erkki Pirtola (1950–2016) oli monialainen kuvataiteilija, joka tunnettiin myös kirjoittajana ja dokumentaristina. Pirtolan juuret ovat Helsingin yliopiston Piirustussalissa, jossa hän opiskeli 1970-luvun alussa. Omien sanojensa mukaan piirtäminen oli se ilmaisutapa, jonka hän parhaiten omaksui.
Teoksia paperille -näyttely kokoaa yhteen Pirtolan piirustuksia koko hänen uransa ajalta. Näyttelyä varten on käyty läpi tuhansia teoksia ja luonnoksia. Kokonaisuus sisältää piirustuksien lisäksi myös muita paperille tehtyjä teoksia kuten kollaaseja ja akvarelleja.
Näyttely esittelee suvereenin piirtäjän, mutta se on myös kuva viattomuuden ajasta. Se on taiteilijamuotokuva vilpittömyydestä ja syvästi inhimillisestä huumorintajusta, mutta myös maanisesta itseilmaisun ja dokumentoinnin tarpeesta.
Näyttely on tehty yhteistyössä Erkki Pirtolan poikien kanssa ja sen on kuratoinut Veikko Halmetoja.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Veli Granön kirjoittama kirja osana HAM Helsingin taidemuseon julkaisusarjaa. Erkkilys Pirtomas Suomen taidetta pelastamassa – Erkki Pirtolan värikäs elämä, Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2023.
Museon näyttelyt
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
HAM Helsingin taidemuseo
Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
(09) 310 87 001
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
HAM Helsingin taidemuseo, Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
16/14/0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, Edenred, ePassi, Tyky-setelit, Virike-setelit, Eazybreak ja Mobile Pay.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:30 |
Ke | 11:30-19:00 |
To | 11:30-19:00 |
Pe | 11:30-19:00 |
La | 11:30-19:00 |
Su | 11:30-19:00 |