JOULUTARJOUS: Museokortteihin kuukausi kaupan päälle (12 kk + 1 kk)
Anna lahjaksi >
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Elina Brotherus – Liike

Galleria Ratamo, Jyväskylä

  • 27.10.2023–10.12.2023

Elina Brotheruksen näyttely Liike on osa Brotheruksen laajaa temaattista näyttelykokonaisuutta Jyväskylässä syksyllä 2023.

 
Elina Brotherus: Measuring Wind Speed (Quantab) 1, 2019

Liike sen monissa muodoissa on Elina Brotheruksen näyttelyn punaisena lankana Galleria Ratamossa. Punaisen pallon, huivin tai vaikka tanssijan pysäytetty liike, ja mitä erilaisimmissa asennoissa olevat ihmisveistokset haastavat katsojankin reagoimaan. Näyttelyssä on esillä myös harvoin nähtyjä herkkiä kasviaiheisia syanotypioita.

Elina Brotheruksen kuvissa korostuu itsensä haastaminen huumoria unohtamatta. Galleria Ratamossa saa Suomen ensi-iltansa tanssitaiteilija Vera Nevanlinnan kanssa kuvattu uusi videoteos, jonka maailman ensi-ilta on Norjassa vain viikkoa aiemmin

Kolmiosaisessa näyttelysarjassa Brotheruksen uusimpia Alvar Aallon rakennuksissa kuvattuja teoksia on esillä Tila -näyttelyssä Alvar Aalto -museossa 27.10.2023–4.2.2024. Jyväskylän taidemuseossa on samaan aikaan esillä teoksia Brotheruksen pitkän uran ajalta näyttelyssä Aika.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Museon yhteystiedot

Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

050 3118 901

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

0 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot