JOULUTARJOUS: Museokortteihin kuukausi kaupan päälle (12 kk + 1 kk)
Anna lahjaksi >
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Lee Bul

Sara Hildénin taidemuseo, Tampere

  • 23.9.2023–14.1.2024

Soulissa asuva ja työskentelevä Lee Bul (s. 1964) on Etelä-Korean kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita, jonka teoksia esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa laajasti.

 
Lee Bul, Willing To Be Vulnerable – Metalized Balloon V3, 2015 / 2019. Courtesy of the artist and Galerie Thaddaeus Ropac, London • Paris • Salzburg • Seoul. Kuva: Jussi Koivunen / Sara Hildénin taidemuseo.

Näyttely esittelee Lee Bulin teoksia viimeisen 20 vuoden ajalta: esillä veistoksia, installaatioita ja maalauksia.

Taiteilijanuransa alussa Lee teki performansseja, joissa hän pukeutui tekemiinsä veistoksellisiin asuihin, eräänlaisiin pehmeisiin veistoksiin. Performansseillaan hän otti kantaa naisen kehollisuuteen liittyvään sosiaaliseen tukahduttamiseen. Vuonna 1997 hän alkoi tehdä itsenäisiä, huonetilaan asetettavia veistoksia.

Kansainvälisen läpimurtonsa Lee saavutti vuosina 1997–99. Hänellä oli New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa vuonna 1997 huoneen laajuinen tilateos Majestic Splendor (1997), joka koostui helmin ja paljetein koristelluista mätänevistä kaloista. Vuonna 1999 Lee edusti Etelä-Koreaa Venetsian Biennaalissa muun muassa veistoksillaan Cyborg-sarjasta (1998). Hän sai biennaalissa kunniamaininnan. Kyseessä oli samalla korealaisen nykytaiteen läpimurto.

Lee yhdistää teoksissaan vaikutteita monista eri lähteistä, kuten scifistä, taidehistoriasta, arkkitehtuurista sekä Euroopan ja kotimaansa Etelä-Korean historiasta. Hän on kiinnostunut siitä, miten Etelä-Korean nopea siirtyminen sotilaallisesta diktatuurista demokratiaan 1980-luvulla sisälsi vastakohtaisia tarinoita kehityksestä ja menestyksestä, mutta myös konflikteista ja onnettomuuksista. Vuosituhannen vaihteesta lähtien Lee on tarkastelut ihmisen suhdetta teknologiaan ja sen mahdollisuuksiin, mutta myös kiihtyvän teknologisen kehityksen tummempiin pohjavirtoihin.

Sara Hildénin taidemuseoon kootussa näyttelyssä on muassa veistoksia Mon grand récit -sarjasta, eri tekniikoin toteutettuja teoksia Willing to Be Vulnerable -sarjasta sekä maalauksia uudesta Perdu-sarjasta.

Mon grand récit -sarjassa aiheena on täydellisen yhteiskunnan toteuttamiseen tähtäävä utopistinen ajattelu, joka ulottuu myös kaupunkeihin ja arkkitehtuuriin.

Yksi näyttelyn keskeisistä teoksista on Willing To Be Vulnerable – Metalized Balloon (2015–2019), ilmalaivan muodon saanut veistos. Willing To Be Vulnerable -sarjasta tulee esille myös tilallinen teos sekä sametille tehtyjä kollaasimaisia teoksia.

Perdu-sarjan nimi viittaa Marcel Proustin romaanisarjaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Sarjan maalauksissa hohtavat pienet helmiäissirpaleet, jotka kertovat Leen kiinnostuksesta paljastaa taiteen tekemisen prosessi. Maalaukset koostuvat useista maaliaine- ja helmiäiskerroksista, joita taiteilija hioo pois, jolloin värit ja muodot tulevat esiin osin sattumanvaraisesti.

Leen taide on epäsuorasti kantaaottavaa. Lee vastustaa totalitarismia kaikissa muodoissa, myös taiteessa. Hänen esteettinen muotokielensä kaihtaa määrittelyjä. Materiaalinsa hän valitsee sen perusteella, mitä työ kulloinkin tarvitsee.

Leen käyttämät materiaalit ovat usein tarkoituksellisen vastakohtaisia, kuten orgaanista silkkiä ja helmiäistä sekä keinotekoista lasikuitua ja silikonia. Erityisesti aito helmiäinen kiinnostaa häntä: kyse on sisältäpäin syntyvästä organismista ja kauniista materiaalista, joka on syntynyt kivun tuloksena ja tarkoitettu korjaamaan haavoja.

Leen taiteessa kietoutuvat yhteen erilaiset historiat: ajattelun ja inhimillisten tunteiden historia, eteläkorealainen yhteiskunta eri aikoina sekä hänen oma henkilökohtainen elämänsä.

Tampereelle tuleva näyttely on jatkoa Göteborgin taidemuseossa esillä olleelle näyttelylle, joka oli taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Pohjoismaissa. Sara Hildénin taidemuseon näyttely on koottu yhteistyössä taiteilijan, hänen studionsa ja häntä edustavan Galerie Thaddaeus Ropacin sekä Göteborgin taidemuseon kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Sara Hildénin taidemuseo
Laiturikatu 13 (Särkänniemi), 33230 Tampere

(03) 5654 3512

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sara Hildénin taidemuseo, Laiturikatu 13 (Särkänniemi), 33230 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

15/5 €

Maksutavat

Sara Hildénin taidemuseossa voi maksaa käteisellä ja pankki-/luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro, Diners Club). Lisäksi sisäänpääsylipun tai Museokortin voi maksaa Smartumin kulttuurisetelillä, Luottokunnan Virikesetelillä, Tyky-kuntosetelillä (sirukortti käy), Tyky-Online -arvosetelillä ja Ticket Duo -maksukortilla.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna ti-su klo 10-18, kesäkaudella (kesäkuu-elokuu) ma-su 11-18, suljettu näyttelynvaihtojen ajan

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot