Hurmaavat hattuneulat
Härkälän kartano, Somero
- 1.5.2023–30.10.2023
Härkälän hurmaavaan kokoelmaan sisältyy yli 100 kaunista hattuneulaa 1800-luvun lopulta alkaen.
Hattuneulanäyttely pääsi esille Härkälän kartanossa ensimmäistä kertaa vuonna 2016. Kokoelmaan sisältyy yli 100 hattuneulaa ja se on kasvanut lahjoitusten ja hankintojen turvin vuosi vuodelta. Nykyään kokoelma kuuluu kartanon pysyviin esillepanoihin.
Esillä olevista hattuneuloista vanhimmat ovat 1800-luvun lopulta. Materiaalina on käytetty metalleja kuten hopeaa, kultaa, kuparia, messinkiä ja sekametalleja sekä koristeina mm helmiä, lasia, helmiäistä, korallia, jalokiviä, puolijalokiviä, posliinia, silkkiä, luuta, emalia, puuta, olkea, pakeliittia ja myöhemmin myös muovia.
Hattuneulojen kulta-aikaa kesti noin 100 vuotta 1850-luvulta 1950-luvulle asti. Hattujen vähentyneen käytön myötä hattuneulojen käyttö loppui. Nykyään niitä näkee enää harvoin, satunnaisesti lähinnä koristeina ja pukukoruina.
Historiallisesti hattuneulojen jäljet tulevat kaukaa. Jo muinaisessa Egyptissä ja Kreikassa naiset kaunistivat hiuksiaan mitä hienoimmilla kulta-, hopea- ja pronssihiusneuloilla.
Museon yhteystiedot
Härkälän kartano
Härkälänkuja 33, 31400 Somero
050 5706226
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Härkälän kartano, Härkälänkuja 33, 31400 Somero
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
15/12/0 €
Maksutavat
Käteinen ja pankkikortit: Visa, Mastercard, American Express,
V-play ja Maestro
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | Suljettu |
Ke | Suljettu |
To | Suljettu |
Pe | 12:00-14:30 |
La | 12:00-14:30 |
Su | Suljettu |
Avoinna näyttelypäivinä kesäkaudella muulloin ennakkovarauksella isoille ja pienille ryhmille.