Jani Kaunisto – Kutsumaton hiljaisuus
Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo, Alajärvi
- 25.3.2023–18.6.2023
Jani Kauniston ekspressiiviset omakuvat luotaavat taiteilijan syvimpiä tuntoja.
Jani Kauniston (s. 1972) näyttely ”Kutsumaton hiljaisuus” Nelimarkka-museolla on yhden aikakauden päätös. Näyttelyssä nähtävät teokset ovat voimakkaan henkilökohtaisia ja niiden viivat, värit sekä hahmot kuvaavat taiteilijan tunnetta. Ne tasapainoilevat esittävän ja ei-esittävän taiteen välimaastossa. Teokset ovat syntyneet kolmen viime vuoden mittaan, aikana jolloin kiivain lapsiperhearki on jo hellittänyt ja elämään on työntynyt väistämättä myös luopumisen sävyjä. Asuminen ja työskentely Etelä-Pohjanmaan pikkukunnassa mahdollistaa syventymisen omiin ajatuksiin ja identiteettiin, mutta pitkiä aikoja taiteilijan työ on varsin yksinäistä touhuamista. Hiljaisuus on alati läsnä, oli sen kutsunut kylään tai ei.
Kauniston akryylimaalaukset syntyvät yhden maalauskerran aikana lukuun ottamatta kaikista suurimpia maalauksia, joihin taiteilija saattaa palata useampanakin päivänä. Isojen töiden kollaasitekniikka ja kerroksellisuus mahdollistavat jatkotyöskentelyn ja silti hetkellisyyden vaikutelman säilymisen. Juuri näiden ohikiitävien hetkien, sisäisten maisemien, taltiointi on tärkeää taiteilijalle. Kerralla valmiiksi maalaaminen tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa jotain elämän ainutkertaisuudesta ja samalla epätäydellisyydestä. Ne ovat kuvia, joihin sekoittuu kertynyttä kokemusta, idulla olevaa luuloa sekä alitajunnan virtaa. Kun maalaussessio päättyy, kuva on kerta kaikkiaan valmis eikä siihen sovi enää palata huomenna, koska silloin kaikki on jo toisin. Nopeasti ja kerralla maalaten kankaalle ilmestyy maalarin rehellinen ja herkkä sisus.
Kiivas työskentely vaatii luonteenomaiset apuvälineet. Kauniston tärkein tekniikka on rutattu paperi ja erilaiset rätit, joilla väriä ja muotoa on hyvä työstää. Yksityiskohtien viimeistely onnistuu mm. grillitikulla. Väripaletti on hyvin rajattu ja siinä korostuvat punaisen eri variaatiot; lämmin kadmiuminpunainen, lihan väri, toisaalta kirkas pinkki. Myös keltaista väriä on alkanut ilmestyä taiteilijan kankaille enenevästi. Maalauksen työstäminen alkaa aina mustasta väristä. Musiikki on taiteilijalle tärkeää ja sieltä tulee rytmi maalausprosessiin. Loppusilauksena täytyy löytää nimi valmiille työlle ja se poimitaan päivän aikana kuunneltujen kappaleiden sanoituksista.
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo
Pekkolantie 115, 62900 Alajärvi
(040) 559 8327
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo, Pekkolantie 115, 62900 Alajärvi
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
6/4/0 €
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-17:00 |
Ke | 11:00-17:00 |
To | 11:00-17:00 |
Pe | 11:00-17:00 |
La | 12:00-16:00 |
Su | 12:00-17:00 |