Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Ulla Tulonen: Matkan varrelta

Keuruun museo , Keuruu

  • 5.5.2023–10.6.2023

Ulla Tulosen retrospektiivi. Akvarelleja ja grafiikkaa.

 
Ulla Tulonen, Lotinankoski, 2014. Akvarelli.

Ulla Tulonen on keuruulainen kuvataiteilija, Matkan varrelta -näyttely juhlistaa sekä pitkää taiteilijauraa että taiteilijan 80-vuotispäivää. Elämäntyönsä hän on tehnyt lukion englanninkielen lehtorina. Isän perintönä kuvataide on kulkenut Tulosen mukana lapsuudesta saakka. Hän on osallistunut monille taidekursseille ympäri Eurooppaa ja myös näin näyttelyn teokset ovat matkan varrelta.

Maalaamisen Tulonen aloitti öljyväreillä, mutta siirtyi pian pääasiallisesti käyttämään akvarellia. Tekniikassa viehättää veden, värin ja paperin vuorovaikutus, jossa on aina tilaa sattumalle. Hän poimii aiheet luonnosta ja pystyttää "ateljeen" maiseman ääreen. Työt lähtevät usein rakentumaan jonkun yksityiskohdan, esimerkiksi valon ja varjon, ympärille.
"En halua jäljentää paperille näkemääni sellaisenaan vaan poimin mukaan tärkeät elementit. Minua viehättää myös rakennettu maisema kuten vanhat rakennukset, kaupunkinäkymät ja niiden rosoisuus. Pyrin töissäni aina välittämään paikan tunnelman." Ulla Tulonen kertoo.

Näyttely on avoinna ma-pe klo 11-17, la 10-14, kesäkuussa ma-pe klo 11-17, la klo 10-16.
Vapaa pääsy!

Lämpimästi tervetuloa!

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Keuruun museo
Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu

040 965 5538

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Keuruun museo , Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

TALVISIN NÄYTTELYIHIN ON VAPAA PÄÄSY

PÄÄSYMAKSUT KAMANAN KESÄNÄYTTELYYN 26.6.-2.9.2023
Aikuiset 5 €
Aikuiset, 10 henkilöä tai enemmän 3 €
Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 3 €
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy

Koululais- ja päiväkotiryhmät vapaa pääsy

Tilattu opastus, näyttelyt Kamanassa arkisin 58 € / 45 min + pääsymaksu, viikonloppuisin 70 € / 45 min + pääsymaksu, eri kieliset opastukset 90 € / 45 min + pääsymaksu.

Hinnat sisältävät alv:n. Tilastuista opastuksista laskutuslisä 6,50 €

KEURUUN VANHA KIRKKO, PÄÄSYMAKSU KESÄKAUDELLA
Aikuiset, kirkkoraha 3 € (Museokortti ei käy kirkossa)
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy
Tilattu opastus arkisin 58 € + kirkkoraha/hlö
Tilattu opastus viikonloppuisin 70 € + kirkkoraha/hlö
Kieliopastukset, ruotsi, englanti, italia 90 € + kirkkoraha/hlö
Keuruun koululais- ja päiväkotiryhmät vapaa pääsy

KEURUUN VANHA KIRKKO, KESÄKAUDEN ULKOPUOLELLA
Aikuiset, ovenavausmaksu 10 € ja kirkkoraha 3 € (Museokortti ei käy kirkossa)
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.

Hinnat sisältävät alv:n. Tilastuista opastuksista laskutuslisä 6,50 €

Maksutavat

Korttimaksu
Museokortti
Käteinen
Lasku, laskutuslisä 6,50 €

Aukioloajat

Ma 11:00-17:00
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-16:00
Su Suljettu
 

Kohdetta lähellä olevat museot