Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Jaakko Kilpiinen: Tutkimusasema-nyttely

Suomen luontokeskus Haltia, Espoo

  • 10.1.2023–2.4.2023

Tutkimusasema on valokuvaaja Jaakko Kilpiisen viisiosainen valokuvataiteellinen kokoelma, jossa ksittelln eri tavoin ihmisen suhdetta luontoon.

Tutkimusasema-nyttelyss valokuvaaja tekee arkisia havaintoja luonnosta. Jaakko Kilpiinen haluaa oppia havainnoimaan ja tutkimaan omaa suhdettaan luontoon ja sen ilmentymiin. Hn ei niinkn julista oikeaa tai vr tapaa toteuttaa sit.

 

Biofilia
Biofilia on kokoelma Jaakko Kilpiisen biologi-vanhempien 1960-luvulla alunperin tutkimuskyttn kuvaamista mustavalkoisista valokuvista. Merkilliset oliot, hynteisten ja kasvien yksityiskohdat nyttytyvt abstrakteina muotoina ja pintoina ja osin tunnistamattomina palasina luonnosta. Jaakko Kilpiiselle ne ovat osa lapsen muistia ja mielikuvitusmaailmaa. Ksitykseni luonnosta on osaltaan syntynyt niden kuvien myt. Hn ymmrsi jo lapsena, ett luonto tarkoittaa muutakin, kuin prrisi niskkit luontoelokuvien kertomuksissa.

Musta laatikko
Jaakko Kilpiinen oli lapsena pieni luonnontutkija. Hnen luontokokoelma, jota on silytetty mustassa arkistolaatikossa sislsi ainakin lehtoplln oksennuspallon, muurahaisen munia, kuivuneen kalalokin jalan sek jklkokoelman. Valokuvaaja rakentaa uudelleen lapsuuden luontokokoelmaansa valokuvaamalla. Musta laatikko ksittelee luonnon kiertokulun, kaiken katoamisen sek elmn ja kuoleman teemoja.

Vaeltajat
Vaeltajat on kuvasarja jkauden mielivaltaisesti maisemaan asettelemista isoista kivist, joita kutsutaan siirtolohkareiksi. Ihmisen historiassa lohkareista on aikojen saatossa tullut maamerkkej, kohtauspaikkoja, muinaisia uhrikivi ja yleisesti kiinnostavia matkailunhtvyyksi.

Rupilisko
Rupilisko (Triturus cristatus) on erityisen harvinainen salamanterilaji, joka el itsuomalaisissa metsiss pieniss lammissa kaukana kaikesta.

Rupiliskosta on tullut tutkija Ville Vuorion ansiosta ernlainen julkinen elin Pohjois-Karjalassa. Rupilisko on esimerkiksi Joensuun kaupungin nimikkoelin. Ilmastonmuutos uhkaa mys Rupiliskoa. Suojeluty on kuitenkin ollut palkitsevaa ja kanta on saatu vakiinnutettua.

Stenkappan
Kuvasarja Porvoon Gddragissa sijaitsevasta Stenkappan- luodosta, jonka merimetso-kolonia valtasi vuonna 2019. Luodon ikivanhat mnnyt kuolivat yhden vuoden aikana ja Stenkappan muuttui valkoiseksi aavesaareksi. Luonto toimii niinkuin parhaaksi nkee. Merimetso on suden ohella varmaankin Suomen poliittisin elinlaji.

Haltian Galleria 10.1.-2.4.2023

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Suomen luontokeskus Haltia
Nuuksiontie 84, 02820 Espoo

040 163 6200

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen luontokeskus Haltia, Nuuksiontie 84, 02820 Espoo


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

13/8/0

Maksutavat

Kteinen, pankki- ja luottokortit, Smartum, Edenred/Virike

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Katso ajankohtaiset aukioloajat: haltia.com

Näyttelyn tekstit kielillä