Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Everybody Dance!

Teatterimuseo, Helsinki

  • 27.1.2023–3.9.2023

Tanssi on ollut osa sosiaalista elmmme aina. Tanssi yhdist meidt, arjessa ja juhlassa, sisll ja ulkona, paikasta riippumatta.

 

Everybody Dance! on nyttely tanssimisesta. Tanssi yhdist ja vahvistaa identiteetti. Tanssiperinteet vlittyvt sukupolvelta toiselle. Uudet muotitanssit syntyvt ja levivt internetin vlityksell hetkess maapallon toiselle puolelle. Osa unohtuu yht nopeasti kuin syntyikin, toiset tuntuvat kestvn aikaa vuosikymmenest toiseen.

Tanssi on yht aikaa intiimi ja kollektiivinen kanssakymisen muoto, jonka keskiss on keho. Keho kantaa mukanaan tietoa ja taitoa, jota voi olla vaikea tai jopa mahdoton sanoittaa. Yhdess tanssiminen mahdollistaa sanattoman kohtaamisen ja yhteisten kokemusten syntymisen. Kokemukset muuttuvat muistoiksi, ja muistot saavat levt kehossa.

Nyttelyss muistellaan viime vuosien tanssihittej, tutustutaan eri maiden ja kulttuurien tanssiperinteisiin, tanssin ymprille syntyneisiin yhteisihin ja ilmiihin. Suomessa vieraillaan mm. mummodiskossa, kansantanssitapahtumassa ja Tangomarkkinoilla, joista hyptn ruotsalaiseen polskaan ja saamelaiseen sydisdansiin, latinalaiseen salsaan, afrikkalaisiin tansseihin, Lhi-Idn dabkeen.

Eik nyttelyss pelkstn vierailla ja tutustuta, vaan tietenkin tanssitaan! Voit kokeilla liikett itse, tanssia mukana, osallistua. Tanssia voi kaikkialla: tanssisalissa, keittiss, metsss – ja museossa. Ja mik trkeint: Kaikki osaavat tanssia!

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki

Nyttelyinfo: 040 1922 300, ryhmkynnit: 040 1922 320

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Teatterimuseo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/6

Maksutavat

Smartum Pay, Edenredin Virike-seteli ja Ticket Duo -ja Ticket Virike.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Ilmainen sisnpsy joka kuun viimeinen keskiviikko klo 17–20. Museo on suljettu 24.–26.12. ja 31.12.2021.

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot