Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Hannes Autere ja Kain Tapper

Saarijrven museo, Saarijrvi

  • 18.5.2023–30.12.2023

Keskisuomalaisen kuvataiteen is Hannes Autere ja suomalaisen kuvanveiston uudistaja Kain Tapper kohtaavat Saarijrven museon nyttelyss.

 
Kain Tapper veist Surumarssi-veistosta Tapperien Juholassa 1960-luvun alussa. Teos aiheutti varsin suurta huomiota vuonna 1963 Pohjoismaisen Taideliiton vuosinyttelyss. Kritiikki uutta ajattelua ja esittmistapaa kohtaan antoi taiteilijalle plkkytaiteilijan” leiman.

Akateemikko Kain Tapperin (1930–2022) veljen, kirjailija Harri Tapperin mukaan Kainilla oli kaksi esikuvaa: iti Aino ja saarijrveliskuvanveistj Hannes Autere.

Saarijrvelinen kuvanveistj ja taidemaalari Hannes Autere (1888–1967) opiskeli Ateneumissa taideteollisuuskeskuskoulun iltakursseilla vuosina 1909–1913. Myhemmin hn toimi Gunnar Finnen ateljeessa oppilaana ja avustajana vuoteen 1919 saakka, jolloin palasi Saarijrvelle ja alkoi suunnitella sek rakentaa Pajupuron kotinsa Puromen rakennuksia.

Kotiseutu ja Pajupuro olivat taiteilijalle niin rakkaita, ettei hn koskaan poistunut sielt pidemmksi aikaa Helsingin vuosiaan lukuun ottamatta. Hannes Autere tunnetaan parhaiten kansanelm humoristisesti kuvaavista puuveistoksistaan, mutta mys kirkollisista ja raamatullisista veistoksistaan. Autereen taide on kiintess yhteydess hnen kotiseutuunsa Saarijrveen. Veistoksiinsa ja maalauksiinsa hn on ikuistanut sen maalaiskansan elmn iloineen ja suruineen.

Kain Tapper (1930–2004) on kansainvlisesti tunnetuimpia kuvanveistjimme. Hnen lapsuudenkotinsa Juhola Saarijrven Tarvaalassa on nykyn Saarijrven kaupungin omistuksessa ja entisity Tapperin veljesten aloitteesta kotimuseoksi. Kainin lapsuudenkoti oli pienviljelystila ja kotitilan tihin ja uittotihin osallistuminen nuoruusvuosina loi lheisen suhteen luontoon, josta tuli hnen teostensa keskeinen aihe. Uusi taidesuuntaus informalismi rohkaisi hnt 1960-luvulla luonnosta saatujen hertteiden toteuttamiseen. Hn siirtyi abstraktiin ilmaisuun ja alkoi kuvata luonnonilmiit ja tunnelmia vapaamuotoisesti.

Keskeisin materiaaleina Tapper kytti puuta ja kive. Kain Tapperille mynnettiin professorin arvonimi vuonna 1990 ja akateemikon arvonimi 1996. Hnen teoksiaan on Suomen keskeisiss taidemuseoissa ja kokoelmissa, ja hn on tehnyt lukuisia julkisia veistoksia.

Saarijrven museon ystvt ry on tukenut museon nyttelyit ja tapahtumia. Nyttely on osa Tapperien Taideseura ry:n juhlavuoden 2023 ohjelmaa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Saarijrven museo
Herajrventie 2, 43100 Saarijrvi

044 459 8413

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Saarijrven museo, Herajrventie 2, 43100 Saarijrvi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Aikuiset 9,00
Aikuisryhm (10 henkil tai enemmn) 4,50
Lapset (4–12-v.) 4,50
Lapset (alle 4-v.) 0,00

Maksutavat

kteinen, kortit, laskutus

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-17:00
To 12:00-17:00
Pe 12:00-17:00
La 12:00-17:00
Su 12:00-17:00

Avoinna 1.2.–18.6.2023 ke–su klo 12–17, 21.6.–27.8.2023 ke–su klo 12–18 ja 30.8.–30.12.2023 ke–su klo 12–17

 

Kohdetta lähellä olevat museot