JOULUTARJOUS: Museokortteihin kuukausi kaupan päälle (12 kk + 1 kk)
Anna lahjaksi >
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Suojeluskuntatalo, kotini

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, Seinäjoki

  • 2.3.2022–31.1.2024

Suojeluskuntatalo, kotini -näyttely tuo Alvar Aallon 1920-luvulla suunnittelemaan suojeluskuntataloon yksityisemmän näkökulman.

 
Laurilat juhlistavat Eevan syntymäpäiviä (24.6.1895) ja hääpäiväänsä (24.6.1920) asuntonsa parvekkeella vuonna 1941.

Sisällissodan jälkeen nuorella jääkärillä Matti Laurilalla alkoi uuden elämän ensimmäinen kappale. Laurilan isä sekä veli kuolivat sisällissodassa ja Matin tuli ottaa harteilleen suojeluskunnan johtaminen Etelä-Pohjanmaalla.
Matti Laurila meni naimisiin Lapuan yhteiskoulussa tapaamansa Eevan kanssa ja pian pari sai kaksi poikaa, Tapanin ja Pentin. Sitten olikin edessä muutto upouuteen Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin taloon Seinäjoen keskustaan. Siellä Laurilat antoivat perheellisen mallin suojeluskuntien ja Lotta Svärdin johtamiselle ja toiminnalle. Matti toimi suojeluskunnan piiripäällikkönä ja Eeva toimi Lotta Svärd -järjestössä Etelä-Pohjanmaan itäisen piirin sihteerinä.
Matti ja Eeva Laurila asuivat päärakennuksen yläkerrassa sijainneessa asunnossaan kuolemaansa saakka 1980-luvun alkuun. Valkoisessa piharakennuksessa asui suojeluskunnan virkailijoita ja seinäjokisia perheitä. Vuonna 1988 kolme huonetta Lauriloiden asunnosta avattiin yleisölle ja vuonna 1990 koko suojeluskuntatalo avattiin museona. Oli Matti Laurilan toive, että suojeluskuntatalo saataisiin museoksi hänen kuolemansa jälkeen.
Suojeluskuntatalo, kotini -näyttely johdattaa vieraansa 1920 -luvulta, siitä ajasta, kun Laurilat muuttivat suojeluskuntataloon, aina 1980-luvulle saakka, jolloin heidän matkansa talossa päättyi. Näyttelyn valokuvat ovat peräisin Matti ja Eeva Laurilan kokoelmista.
Oliko elämä suojeluskuntatalossa sotilaallisen kurinalaista? Miten Laurilan perhe pääsi rentoutumaan töiden ja elämän keskellä? Muun muassa näihin kysymyksiin voi löytää vastaukset Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon uudesta näyttelystä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo
Kauppakatu 17, 60100 Seinäjoki

06 416 2734, 050 378 7998

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, Kauppakatu 17, 60100 Seinäjoki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

6/4/0 €, keskiviikkoisin vapaa pääsy.

Maksutavat

Käteinen, pankkikortti, luottokortti.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-18:00
To 12:00-16:00
Pe 12:00-16:00
La Suljettu
Su 12:00-16:00

Vapaa pääsy keskiviikkoisin. Tarkistathan poikkeukset aukioloaikoihin: https:/­/­www.seinajoki.fi/­kulttuuri-ja-liikunta/­museo/­tervetuloa-museoon/­aukioloajat-ja-paasymaksut/­