Asiakaspalvelussamme on juuri nyt ruuhkaa, vastauksen saaminen voi kest tavallista pidempn Lue lis
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Muistojen maisemia

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, Kuopio

  • 23.9.2021–28.2.2022

Nyttely tuo esille maalauksia maisemista, muistikuvista ja kenties mielikuvistakin, joissa palataan karjalaiseen luontoon sek ortodoksisten pyhkiden koristamiin maisemiin.

 
Mikael Miikkola: Vene rannalla 1942. Vesivri.

Teokset kytkeytyvt aiheiden tai taiteilijoiden kautta Suomen ja Venjn ortodoksisten kirkkojen dramaattiseen 1900-luvun historiaan.
Nyttelyn taiteilijajoukko koostuu ammatti- ja harrastelijamaalareista. Esill on Grigor Auerin ja pappismunkki Arkadin ljyvritit ja lisksi akvarelleja museon omista kokoelmista. Vesivrityt ovat lhtisin pappismunkki Arkadin, Anna Medvedevan, Mikael Miikkolan, Maria Nemiloffiin ja Olga Sinakevit-Jafan siveltimist. Ajallisesti teokset sijoittuvat sotavuosien molemmin puolin varhaisimman ollessa vuodelta 1917 ja uusimman vuodelta 1994.
Nyttelyss on mrillisesti eniten rovasti Mikael Miikkolan (1886–1956) akvarelleja. Rovasti Miikkola oli harrastelijamaalari. Ennen talvisotaa hn toimi pappina Suistamon, Taipaleen ja Salmin seurakunnissa ja kirkkoherranviraston hoitajana Kiteln ja Helsingin ortodoksisissa seurakunnissa. Sotien jlkeen hn toimi Tampereen seurakunnan kirkkoherrana. Miikkolan akvarellit kuvaavat lyyrisi Karjalan maisemia. Niiden ohella esill on mys vesivrein maalattuja ikoneita. Sotavuosien jlkeen nm kuvat palvelivat matkaikoneina jumalanpalveluskytss.
Nyttelyss on teoslainoja Kuopion ortodoksisesta seurakunnasta ja Kuopion taidemuseosta sek yksityiskokoelmista.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
Karjalankatu 1, 70110 Kuopio

020 6100 266

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, Karjalankatu 1, 70110 Kuopio


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/8/0

Maksutavat

kteinen, pankkikortti, Smartum, ePassi, Museokortti, Edenred

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 12:00-16:00
Ke 12:00-16:00
To 12:00-16:00
Pe Suljettu
La 12:00-16:00
Su Suljettu