KESN AVAJAISTARJOUS: Museokortti vain 64 (norm. 72 ). Osta nyt
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Emma Luukkala – Melska

Jyvskyln taidemuseo, Jyvskyl

  • 22.6.2021–5.9.2021

Emma Luukkala (s.1992) ksittelee elmniloisissa teoksissaan arkea, kotia ja sotkua.

 
Emma Luukkala: Pieni trkeita I, 2021

Luukkan kyttmt tekniikat liukuvat perinteisest tempera- ja ljymaalauksesta esinekollaaseihin. Teoksia yhdist vahva ksinkosketeltavuuden tuntu sek leikittely litten ja kolmiuloitteisen rinnastuksilla.

Luukkala on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2020. Hn kertoo polustaan taiteilijaksi: "Lapsena unelma-ammattini oli muotoilija ja aloitinkin lukion jlkeen opinnot Aalto-yliopistossa muotoilun osastolla. Opin muutamassa vuodessa paljon, mutta kaipasin ksill tekemist ja huomasin olevani kiinnostunut sellaisista hilyvist asioista, jotka eivt usein mahtuneet hyvn kyttesineen ideaan. Psin Kuvataideakatemiaan ja tyskentelin monilla eri medioilla videosta grafiikkaan. Maalauksen materiaaliopin kurssi oli kohdallani knteentekev ja se sai minut nkemn maalauksen ajankohtaisuuden."

Nyttely toteutetaan yhdess Kulttuuriluotsien kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Jyvskyln taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyvskyl

050 577 2712

Museon kotisivut

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Jyvskyln taidemuseo, Kauppakatu 23, 40100 Jyvskyl


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/6/4/0
Perjantaisin vapaa psy kaikille. Holvin gallerian nyttelyihin vapaa psy.

Maksutavat

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

https:/­/­www.jyvaskyla.fi/­taidemuseo/­tule-meille/­aukiolo-paasymaksut-ja-sijainti/­poikkeavat-aukiolot

Näyttelyn tekstit kielillä