Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

LHETKS KYLILLE – NUORUUS JA KAPINA 1950–2020

Hyvinkn kaupunginmuseo , Hyvink

  • 7.5.2021–4.12.2021

Hyvinkn kaupunginmuseon nyttely nuoruudesta.

 
Monen nuoren haave on saada oma moottoripyr.

Hyvinkn kaupunginmuseo vie matkalle muistojen nuoruuteen. Aikaan, jolloin tunteet ja aatteet olivat vahvoja ja ystvt trkeimpi maailmassa. Lhetks kylille -nyttelyss teemoina ovat itsenistyminen, ystvyys, sukupolvikokemus, alakulttuurit, nuorisokapina, nuorten kohtaaminen ja vapaa-ajanviettopaikat, vapaudenkaipuu ja musiikki.
Sadan viimeisen vuoden aikana nuoruudesta on muotoutunut lnsimaissa oma elmnvaiheensa lapsuuden ja aikuisuuden vliss. Suomessa nuoruuteen on kuulunut pitk opiskeluvaihe ja vhittinen itsenistyminen aikuisista. 1900-luvun kuluessa nuorten mr on yhteiskunnassa vhentynyt samalla, kun heidn merkityksens on kasvanut. Nuoruuden ominaisuuksiksi nhdn vallitsevien ihanteiden kiistminen, normien rikkominen ja uusien vaaliminen. Vaikka iltn nuoria on ollut kaikkina aikoina, voidaan 1950-luku nhd aikakautena, jolloin nuoriso sai alkunsa. Nuorisokulttuurin synnyn myt nuoret saivat oman nens, musiikin, vaatteet, elokuvat ja ihanteet.
Muistatko Hitsaajat -patsaan vanhalla paikallaan? Tiedtk, kumpaan suuntaan Jussintoria kierrettiin? Hyvink pienen tehdaspaikkakuntana on luonut omanlaisensa puitteet nuorille aikuisuuteen kasvamiseen. Monen perheen toimeentulo on tullut teollisuudesta ja monen nuoren tulevaisuuskin on rakentunut paikkakunnan tehtaiden varaan. Nuoruusmuistot kiinnittyvt kotiseutuun vahvasti ja elvsti. Muistoissa nuorten kokoontumispaikat, ensi rakkaus ja ystvien kodit silyvt pitklle vanhuuteen.
Helsingin lheisyys on tuonut tuulahduksia suuresta maailmasta helposti Hyvinklle. Rata on luonut mahdollisuudet nuorille liikkua vaivattomasti pkaupungin ja kodin vli ja siten laajentanut nuorten elmn piiri. Liikkuminen on yksi keskeisist itsenistymisen mahdollistajista nuorten elmss. Sit symboloi mys polkupyr, jonka moni nuori sai rippilahjakseen. Nyttely antaa vastauksia siihen millaista on ollut olla nuori 1950 – 2020 Hyvinkll. neen psevt mys nykynuoret, jotka tuottavat yhden osion nyttelyn kokonaisuuksista. Lhetks kylille?
Koronarajoitukset saattavat aiheuttaa muutoksia. Katso ohjeet turvalliseen museovierailuun kotisivuiltamme.

Lhetks kylille – Nuoruus ja kapina 1950–2020
Hyvinkn kaupunginmuseo, Kauppakeskus Willa, Hmeenkatu 9, yltaso, 3. krs.
Avoinna: ke-pe 12-18, la-su 11-17, yleisopastukset keskiviikkoisin klo 14 (max 6 hnk)
puh. 040 773 6257 / kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi
www.hyvinkaa.fi/­kaupunginmuseo

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Hyvinkn kaupunginmuseo
Hmeenkatu 9, 05800 Hyvink

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon retkioppaasta

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Hyvinkn kaupunginmuseo , Hmeenkatu 9, 05800 Hyvink


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

0e

Maksutavat

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00