Toista maata
Kansallismuseo, Helsinki
- 9.4.2021–
Vuosisatojen ajan suomalaisille on kerrottu Suomen historian alkaneen siitä, kun talonpoika Lalli surmasi Piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Mutta onko tässä tarinassa mikään totta?
Kansallismuseossa keväällä 2021 avautuva Toista maata on itsenäinen näyttely, mutta rakentaa samalla sillan Kansallismuseon perusnäyttelyn kahden muun osan, Esihistorian ja Suomen tarinan, välille ja täydentää Kansallismuseon uudistuneen perusnäyttelyn kiehtovaksi kokonaisuudeksi.
Toista maata -näyttely kuvaa aikaa, jossa Suomi-nimistä valtiota ei ollut vielä olemassa. Toista maata kertoo, kuinka suomalaisuus on rakentunut – ja kuinka sitä on rakennettu. Näyttely ihmisistä ja muutoksista tuo esille alueen kansainvälisen ja monimuotoisen menneisyyden aina 1000-luvulta, läpi Ruotsin ja Venäjän vallan ajan, itsenäistymisen alkuun. Toista maata -näyttelyn keskeiset näkökulmat kiteytyvät kolmeen: Ihmisyys, Usko ja Me osana maailmaa.
Keskiaikaiset pyhimysveistokset, tietäjien taikaesineet, huittislaisen Momman Siinan tekstiilit, Elias Lönnrotin tohvelit, lasten lelut ja monet muut esineet kertovat samaistuttavalla ja kiinnostavalla tavalla ihmisyydestä ja uskosta. Toisin kuin mihin olemme tottuneet, historiaa ja valtaa tulkitaan näyttelyssä tavallisen ihmisen näkökulmasta. Tuttu narratiivi näyttäytyy uudessa valossa, kyseenalaistamattomana pidetty totuus historiastamme altistetaan vaihtoehtoisille tulkinnoille.
Toista maata -näyttelyn käsikirjoitus on toteutettu monialaisena yhteistyönä. Näyttelyn käsikirjoitusta ovat olleet tekemässä kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme, professori Tuomas Heikkilä ja runsas joukko eri alojen tutkijoita ja asiantuntijoita.
Kaikki muuttuu koko ajan. Yksilöt kiitävät kehdosta hautaan, maa kohoaa, vesistöt puhkovat uusia reittejä, floora ja fauna muuttuu, ihminen muokkaa ympäristöä, yhteisöt muuttuvat, valtiot muodostuvat ja muuttuvat, kielet ja uskot vaihtuvat, tieto valtaa alaa, tietoisuus muuttuu, muoti muuttuu. ~Juha Hurme, 2020
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Kansallismuseo
Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki
0295 33 6457
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
2023
Verkkokaupasta: 15/14/9/0 €
Museolta: 18/16/11/0 €
Kaikille vapaa pääsy joka perjantai klo 16-18
Maksutavat
Museokortti, käteinen, pankkikortit (myös Visa Electron), MobilePay, laskutus, luottokortit, Ticket Mind & Body -kortti, Luottokunnan Virikekortti, Eazybreak, Smartum kulttuuriseteli ja -saldokortti, Tyky+ -kulttuuriseteli ja ePassi. Matkatoimistoilla myös voucher.
Aukioloajat
Ma | 11:00-18:00 |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |
Olemme suljettuna: 1.1. uudenvuodenpäivä, 7.4. pitkäperjantai, 1.5. vappupäivä.