TEOLLISUUDEN TEKIJÄT - METSÄKANSA
Varkauden museot, Varkaus
- 14.2.2021–17.9.2023
Varkauden museoiden Teollisuuden tekijät -teeman toinen näyttely keskittyy teollisuuden alkutuotantoon, puunhankintaan ja kuljetukseen kaukaisista korvista Varkauden tehtaille.
Metsäkansan elämä ja metsätyöt ovat luoneet pohjan koko Varkauden teolliselle kehitykselle. Näyttely perustuu Ivar Ekströmin Metsäkansa-valokuvakokoelmaan.
Pettu ja pontikka sekä monet muut köyhän kansan nautintoaineet tulevat tutuiksi Ivar Ekströmin kertomuksissa, joissa liikutaan halki korpitaivalten aluksi uskollisella Into-tammalla ja myöhemmin sivuvaunullisella Harley Davidson –moottoripyörällä. Välillä pysähdytään nauttimaan vaatimatonta ateriaa savupirtin pöydän ääreen.
Valokuvaaja Ivar Ekström työskenteli A. Ahlström Osakeyhtiön palveluksessa vuodesta 1909 lähtien. Aluksi hän työskenteli yhtiön metsätyömailla ”Römmin kiertävänä kasöörinä”. Myöhemmin hän toimi vuoden 1918 torpparilain alaisten tilojen lohkomistöissä ja tämän jälkeen metsätyönjohtajana A. Ahlström Osakeyhtiön metsätyömailla. Koko palvelusaikansa Ivar Ekström toimi varsinaisen työnsä ohessa myös yhtiön valokuvaajana.
Ekströmin 51-vuotisen työuran aikana teollisuus muutti kansan elämää ja elinkeinoa, mutta myös suomalaista metsää ja metsäsuhdetta. Ekström dokumentoi katoavan maailman elinolosuhteita ja työtä Savon ja Kainuun syrjäseuduilla.
Hän kokosi ansiokkaan Metsäkansa -kokoelman, jossa on yli 300 hänen ottamaansa valokuvaa. Kokoelmasta heijastuu hänen ilkikurinen huumorintajunsa, mutta ennen kaikkea hänen kunnioittava suhtautumisensa metsäkansaan ja heidän työnsä merkitykseen.
Näyttely on rakennettu lautapelin muotoon.
Varkauden museoiden näyttelyihin on aina vapaa pääsy.
Kesäaikaan avoinna myös lauantaisin klo 10-16.
Katso poikkeukselliset museon aukiolojat www.varkaus.fi/museot.
Tervetuloa tutustumaan myös MuseoPuodin tarjontaan.
Suosittelemme maskin käyttöä.
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Varkauden museot
Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus
040 769 1010
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Varkauden museot, Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät maksukortit, lähimaksu, Smartum, Museokortti, Epassi
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-17:00 |
To | 10:00-18:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | Suljettu |
Su | 10:00-17:00 |
Suljettu 23. - 24.6.2023, auki kesälauantaisin 3.6. - 12.8.2023 klo 10-17.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Alakertaan on esteetön sisäänpääsy.
- Esteetön wc