Taipaleen kanavamuseo

1.6.2020–31.8.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Taipaleen kanavamuseon näyttelyt Via Canalia ja Uitolla

Edelleen toiminnassa olevan yli 170-vuotiaan Taipaleen kanavan historia esittäytyy kanavamuseon näyttelyissä ja aluetta kiertävän Kanavapolun infotauluilla.

Taipaleen kanava-alueella voi tutustua vanhaan kivikanavaan ja seurata laivaliikennettä toiminnassa olevan kanavan partaalla. Lisäksi kanavamuseossa palvelee kahvila/ravintola.

VIA CANALIA 1.6.- 31.8.2020:
Kanavamuseon perusnäyttely kertoo Pohjois-Savon kanavarakentamisen historiasta, kanavahallinnosta ja –hoidosta sekä vesiliikenteestä. Näyttelyssä on esillä muun muassa Taipaleen kanava-alueen pienoismalli vuodelta 1905 ja kanavatornin vanha kalusto. Lisäksi museossa voi tutustua kanavan toimintaan virtuaalisulutuksen muodossa. Nähtävissä on myös elokuvat "Taipaleen kanava, vilkas vesiväylä", johon on koostettu erilaisia tapahtumia - uittoa, höyrylaivaregattaa, kanavajuhlia – Varkauden vesiltä, sekä "Kalakukko", varkautelaisten Kalakukkolotjalla lähivesille kalastelemaan ja marjastamaan.

UITOLLA 1.6. - 31.8.2020:
Taipaleen kanavan kautta Varkaudesta oli reitti Saimaan kanavalle saakka. Merkittävimpiä raaka-aineen tuontitapoja Varkauden tehtaille oli uitto. Kanavan kautta uitettiin puita sahan, vaneritehtaan, sellun ja paperin valmistukseen. Uitolla-näyttely perustuu Varkauden museoiden kuva-arkiston uittokuviin ja erityisesti Ivar Ekströmin Metsäkansa-kokoelmaan.
Näyttely toimii johdantona Varkauden museoilla syksyllä 2020 avautuvaan Teollisuuden tekijät –Metsäkansa -näyttelyyn.

Näyttelyihin on vapaa pääsy!
Lisätietoja puh. 044 444 2366, 044 444 2248.

Kahvila/ravintola puh. 040 658 9804.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Taipaleen kanavamuseo
Kanavakatu, 78250 Varkaus

044 444 2366

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

0€

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät maksukortit, Smartum, ePassi

  • facebook

Aukioloajat

Ma 10:00-18:00
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Avoinna talvikaudella tilauksesta, kesä-elokuussa joka päivä.

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Esteettömyys

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Viestikeskus Lokki
     
     

    Viestikeskus Lokki

    Mikkelissä sijainneen päämajan viestikeskus toimi Naisvuoreenlouhitussa luolassa jatkosodan aikana 1941–1944.

     
  • Mikkelin taidemuseo
     
     

    Mikkelin taidemuseo

    Mikkelin kaupungin museokohteet avataan porrastetusti 1.7.2020 alkaen tuotannollisista syistä johtuen....

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    Idyllisessä puutalossa valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) vanhassa ateljeessa vuodesta 1987...

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Suljettu peruskorjauksen vuoksi. Museo avataan uudestaan noin vuonna 2021.

     
  • Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari
     
     

    Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari

    Saimaan luonto- ja museokeskus on tunnelmallinen kohtaamispaikka ja näyttelykeskus Olavinlinnan naapurissa...

     
  • Kuopion taidemuseo
     
     

    Kuopion taidemuseo

     
  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Olavinlinna
     
     

    Olavinlinna

    Tuhansien tarinoiden ja monien taistelujen Olavinlinna on yksi Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä.

     
  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Kuopion korttelimuseo
     
     

    Kuopion korttelimuseo

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • Päämajamuseo
     
     

    Päämajamuseo

    Suomen armeijan Päämaja toimi Mikkelissä ja sen lähiympäristössä viime sotien aikana vuosina 1939-1940 ja...

     
  • Mikkelin valokuvakeskus
     
     

    Mikkelin valokuvakeskus

    Mikkelin valokuvakeskus on valokuvataiteeseen erikoistunut taidekeskus ja museo.

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
 
 
 
 
 
 
.